Olen elossa!

Moi moi Suomeen tai siis suomalaisille! :) Pahoittelut taas tekstien ja kuvien puutteesta täällä blogissa - yritän kirjoittaa enemmän taas tulevaisuudessa. Blogin laskurista näen, että tällä sivuilla käydään päivittäin katsomassa, onko mitään uutta tullut. Se lämmittää sisintäni, mutta samalla harmittaa, kun mitään tarjottavaa ei ole.

Sellaista ihmeteltävää on nykyään vähemmän, kun maa ja lähiseutu alkavat tulla koko ajan tutummaksi, ja rutiini vie tilaa seikkailuilta. Ensimmäiset viikot olivat tietysti täynnä monia ihmetyksen aiheita normaalissa elämässä, kuten vaikkapa paikalliset hanat, liikennevalot ja talot. Nyt ajan kanssa uutta huomaa vähemmän, joten kirjoitettavaakaan ei tunnu löytyvän.

Oikeasti kyseessä on kuitenkin lähinnä allekirjoittaneen laiskuus :D Yllättäviä asioita ja mukavia kohtaamisia kyllä siis mahtuu edelleen arkeenkin! Kerään tähän tapahtumia, ajatuksia ja muita huomioita viimeiseltä kahdelta viikolta.

1. Synttärit!
Aloitetaan tällä kertaa itsekkäästi. En ole enää teini. Kaikki teiniys vain hävisi minusta keskiviikon ja torstain välisenä yönä, eheh. Isäntäperheelle kerroin syntymäpäivästäni pari viikkoa sitten, enkä oikein osannut odottaa mitään sen kummempaa lahjaa. Enhän minä tarvi! Jo keskiviikkona syötiin päivällinen ihan pöydän ääressä vähän juhlallisemmin, koska perheen äidillä oli iltavuoro minun syntymäpäivänä. Sellainen muistaminen on minusta mukavaa - syödään hyvin ja vietetään muutenkin aikaa yhdessä.

Ruoan jälkeen poika kysyi, että haluaisinko pelata DS:llä hänen kanssaan. Tarviiko vastausta edes oikeastaan miettiä? Sitähän se minäkin, ja sen tämä perhe tietää. Pelaaminen oli nimittäin harhautus, jonka avulla minut saatiin pysymään pois keittiöstä. Pian ympärilläni oli kummallisen hiljaista ja perheen äiti virnuili.

Haaaappy Birthday to youuuuu-

Perheen tyttö kantoi keittiöstä tarjottimen täydeltä kuppikakkuja, joiden päällä oli 20 kynttilää. Ihanaaaaa. Ja ei se siihen jäänyt. Sain tietysti kortin. Dear Iida, Happy Birthday. Jotenkin koskettavaa, kun tuollaisen saa toisella kielellä. Olen dear Iida! Silmäthän siinä kostui.

Lisäksi sain kukkia (liljoja) ja lahjakortin kirjakauppaan. Juuri kyllä tuskailin, että haluaisin ostaa lisää kirjoja, mutta niitä ei välttämättä viitsisi kantaa takaisin Suomeen. No, pakkohan se on kohtaloa uskoa, ja ostaa niitä kirjoja!

Myös tuolla työpaikalla, eli siellä vapaaehtoistyössä muistetiin minua. Aamulla kerroin minun lempimummolle siellä, että minulla on synttärit. Mummo sitten juoruili paikan johtajalle (pirun työkaverit :D), joka kävi ostamassa kakun. Yhtäkkiä taas kaikki hiljenevät, laulu alkaa ja minut yllätetään. Kivaa kyllä kieltämättä!

Kiitos myös teiltä tulleille onnitteluille ja lahjoille! On koskettavaa, miten paljon jaksatte minun vuoksi nähdä vaivaa. Tuntuu oikeasti siltä, että minusta välitetään. *niisk* KIITOS!

2.Belgialainen tyttö työpaikalla
Okei, muihin aiheisiin! Tämän viikon tuolla hyväntekeväisyyspuodissa oli 14-vuotias tyttö Belgiasta. Hän oli siis viikon vaihdossa brittiläisessä perheessä, josta aiemmin oli tyttö hänen perheessään.

Siellä puodissa on jo nyt aika paljon vapaaehtoisia, joten tekemistä ei aina ole. Huomasi helposti, että tyttö halusi kovasti jotain tekemistä, ja kyseli monesti johtajalta, että mitä hän voisi tehdä seuraavaksi. Minäkin aloitin aika vasta, joten tunne oli tuttu - ei haluttaisi seisoa hölmönä paikallaan, mutta kun tekemistä ei ole tai sitä ei keksi! Se olo on tosi tympeä.

Aloin sitten juttelemaan tytön kanssa enemmän, kyselemään hänen ajastaan täällä ja sen sellaista. Pyysin häntä myös availemaan uusia lahjoituksia ja muuta sellaista minun kanssa. Toisen auttamisesta tuli tosi hyvä mieli!

On raivostuttavaa välillä kuunnella työkavereiden avautumista muista eli siis selän takana puhumista. Pari naista jutteli siitä, miten tuo tyttö ei osaa puhua englantia ja muuta sellaista. Huoh. Osaa puhua! Jutelkaa hänelle!

Torstaina kun minun päivä oli pulkassa, tajusin, etten todennäköisesti tapaa tuota tyttöä enää koskaan. Totesin sen sitten hänelle ja toivotin todella hyvää jatkoa elämälle! Tyttö sitten nousi tuolilta, jolla oli istumassa ja halasi minua :') Ilmeisesti osasin olla avuksi ja seuraksi.

3. Elokuvissa
Kävin viikko sitten lauantaina taas yksin leffassa. Pakkohan se oli, kun huomasin, että launtaiaamuna pyörii lasten animaatioita PUNNALLA! Ei paha, ei! Rise of the Guardiansin, eli Viisi legendaa kävin katsomassa, kun sitä on kehuttu, enkä ole aiemmin sitä nähnyt. Oli kyllä hieno kokemus katsoa tuo elokuva, vaikka siinä paljon puutteita olikin. Hiomaton timantti se oikeastaan oli, joten suosittelen kyllä.

Lippua ostaessa myyjä kysyi ihmeissään, että yksikö lippu vain. No, joo, ei kai haittaa? :D Sali olikin täynnä lapsia vanhempineen, muita teini-ikäisiä (viikko sitten olin vielä!) ei ollut paikalla. Tunsin vähän huonoa omaatuntoa, koska ikään kuin hyväksikäytin halpaa hintaa, kun yksin vain menin katsomaan elokuvaa. Yh, miksi olen niin... suomalainen? En kuitenkaan vienyt keneltäkään paikkaa tai mitään, koska sali ei ollut läheskään täynnä.

Tänä viikonloppuna lasten elokuvina pyörisivät Itse ilkimys ja Rio, jonka olen nähnyt. Viikonloppuna lapsille siis esitetään jo "vanhojakin" leffoja. Itse ilkimyksen haluaisin nähdä, mutta se meni jo. Aamulla ei huvittanut lähteä tarpomaan märkään lumisateeseen, eikä kyllä kellokaan ollut herättämässä. Ehkä taas ensi viikonloppuna voisin mennä, kun kerran kaverikin on täällä? ;)

4. Loma!
Kaverista päästäänkin lomaan! Ensi viikon keskiviikko taitaa olla lasten viimeinen koulupäivä ennen viikon pääsiäislomaa, joten minulla on vapaata! Ei tämä työ sinällään työltä tunnu, mutta innolla kyllä odotan jo tulevaa viikkoa ja tutun, ihanan ihmisen tapaamista! Saan viimein jakaa tämän minun kokemuksen täällä paikan päällä ja esitellä kaupunkia ja kaikkea. Mahtavaa! Ehkä Lontookin tarttuu tällä kertaa kuvina kameraan? :)

Minulla oli lapulla ylhäällä kymmenen kohtaa, joista kirjoitella, mutta tästä tulisi aikamoinen kilometripostaus siinä tapauksessa. Voisin siis laajentaa esimerkiksi tulevaisuushöpinän omaksi tekstikseen, ja kirjoitella vaikka vähän useammin.

Minä voin todella hyvin täällä edelleenkin! Iloisuus ei ole kadonnut mihinkään, vaikka iso ikävä teitä alkaa olla,

Iitu

Lontoo, Cambridge, Lontoo, Cambridge, Lontoo...

Heipsun! Taas on yksi viikko takana ja seuraava edessä ilman mitään sen kummempia suunnitelmia. Viime viikolla ainakin kalenterin mukaan on tullut tehtyä vaikka mitä, mutta seuraava näyttää tyhjältä. Huomenna kuitenkin taas vapaaehtoistyöskentely kutsuu!

Kuten tännekin kirjoitin, suunnittelin lauantaille shoppailureissua Lontooseen. No, sitten ajattelin, että Cambridge olisi myös mukava käydä katsastamassa. Junalippu sinne on viisi puntaa halvempi, etäisyydet ovat lyhyempiä ja samat kaupat sieltäkin suunnilleen löytää. Vanhemmille sanoin viikolla, että menen varmaan sittenkin Cambridgeen enkä Lontooseen.

Sitten katsoin säätiedotusta: sadetta Cambridgeen, Lontooseen jopa auringon paistessa. Hmm. Lontoo siis kutsuu! Perjantaina Skypessä kerroin Haisulille (:D), mihin kaikkiin kauppoihin ajattelen lauantaina pääkaupungissa suunnata. Esimerkiksi & Other Stories, "H&M:n luksusmerkki", avasi liikkeen Lontoossa viime torstaina.

Ennen pään tyynyn painamista vilkaisin vielä säätiedotuksen. Jos kuitenkin tuo yliopistokaupunki olisi parempi, kun jalkojen lihaksetkin tuntuu vähän kipeiltä kymmenen kilometrin kävelyyn... Cambridge - koko päivälle sadetta. Höh.

Perjantaiaamuna ei enää hirveästi huvittanut lähteä Lontooseen tuolla yllämainittujen syiden takia. Vielä kerran säätiedotuksen vilkaisu: ei sadetta Cambridgeen! Whiiii! Sinne siis! Junaan astuminen ihan ex temporee -tyyliin on täällä kuitenkin helppoa. Lippuja ei tarvitse hankkia etukäteen ja edestakaisella lipulla saa mennä ihan mihin tahansa ruuhka-ajan ulkopuoliseen junaan.

Kotikaupungin juna-asemalta!

Haisulille myös Skypessä väitin, että en jaksa ottaa kameraa mukaan. Höpönhöpön! En kyllä loppujen lopuksi mahdottomasti kuvaillut, mutta muutaman ihan kelpo otoksen sain tallennettua. Ihmeellisesti minulla on viime aikoina päätä särkenyt, mikä ei siis todellakaan ole tavallista minulle. Tällä kertaa siis kaupungilla pyöriminen tuntui hieman turhauttavalta, kun olo ei ollut ihan parhain.

Tuo rakennus oli ensimmäisiä asioita, joita kyseisestä kaupungista näin; aivan kuin suoraan Oulusta tai mistä tahansa suomalaiskaupungista. Tylsää. No, pikkuinen kävelymatka kohti keskustaa toi esiin kyllä niitä hienompiakin pytinkejä:

Ei hyvä ihme, katsokaa nyt tuota rakennuksen kokoa verrattuna noihin pikkuisiin immeisiin! Vau. Minulla ei ole kyllä hajuakaan, että mitä tuolta sisältää löytyy, mutta risteistä päätellen se on kirkko (osaan päätellä!). Olin nimittäin aika huono turisti lauantaina, enkä jaksanut perehtyä oikein mihinkään. Yhteen ilmaiseen museoon astelin sisään, mutta käännyin oikeastaan heti takaisin. Ei vain jaksa.

En tiedä mikä siinä on, mutta minulla ei perusturisteilu kiinnostaa melkein tippaakaan. Tunnen pikkuisen huonoa omaatuntoa siitä - kaikki varmasti olettavat, että kotiin tuomisina on paljon kuvia minusta kaikkien tunnettujen rakennusten vierellä. Mutta kun minä nautin ihan vain tästä normaalista arjesta täällä. Kai se on tärkeintä, että itse viihtyy?

Tummia pilviä taivaalla, mutta ei vain satanut! :)

 Nuo rakennukset olivat lähellä yliopistoa ainakin tästä laatasta päätellen:

Tosiaan, yliopistohaunkin tein välittömästi haun auettua viime maanantain! Ja koti-Suomeen tietysti siis.

Kovin paljoa en kaupunkiin tutustunut, mutta näin alkutunnelmien perusteella tykkään Lontoosta enemmän. Ne kaikki mielettömät rakennukset... Se tunnelma Lontoon keskustassa on jotenkin taianomainen. Äh, pakko päästä sinne taas takaisin!

Viikonlopun reissun tavoitteena oli siis löytää kengät ja hieman keveämpi takki tai muu pitkähiainen. Kenkiä kokeilin monessa liikkeessä, mutta mitään kovin kivaa ei löytynyt. Joissain paikoissa ei myöskään löytynyt minun kokoa (6½ täällä päin). Onneksi taas tänään on satanut lunta, niin kumppareilla ja maihareilla löntystelee mielellään >:)

Wallikselta löysin sellaisen jakkumaisen paidan, joka täyttää hyvin tuon takkikriteerin. Tykkään! Oikeasti rakastan vaatekauppoja täällä, kun niistä löytää aika paljon minun tyylisiä vaatteita. Topshop on ehkä lemppari näistä. Ostin sieltäkin jotain...

Koko sensuroitu :D Ei kuulu teille!!!

Muumialkkarit! Siis aivan 100% virallinen Muumituote! Vähän tuntui mukavan kotoisalta törmätä noihin! Muumeihin törmää kyllä aina siellä täällä Briteissäkin, mutta en muista edes Suomessa nähneeni alkkareita.

Iitu

Ps. Silloin viime viikon helteillä juttelin perheen pojan kanssa uimisesta, kun ainakin minulla oli sen verran kuuma.

Minä: Osaatko uida?
Poika: En. Vain kellukkeilla.
Minä: Höh. Onko tässä lähellä järveä tai lampea, jossa voisi uida tai harjoitella uimista?
Poika: Täälläpäin uidaan altaissa. Tiedäthän, sellaisessa niin kuin esimerkiksi uimahallissa.
Minä: Juu juu.

Hah, minulla ainakin nauratti tuo :D Poika piti minua jotenkin hölmönä, kun yritin selittää luonnonvesissä uimisesta...

Maaliskuu!

Aivan kuin vasta olisin kirjoittanut helmikuun alkamisesta... Aika lentää kuin siivillä siis!

Maaliskuu alkoi aika mukavasti: kävin ensimmäisellä pubireissulla muiden au pairien kanssa perjantaina. Poskiin sattui kaikki se hymyileminen, eli mukavaa oli. Tipattomat kuukaudet jäivät tällä kertaa kahteen, mikä on sekin ihan mukava saavutus. Olin yötä host-perheeni aiemman au pairin luona, jotta yökävelyä tai taksimatkoja ei tarvitsisi harrastaa. Hän siis asuu vuokralla tuolla keskustassa ja on töissä - ei yhtään hassumpaa! Jos minun elämä ei olisi niin vahvasti kiinni Suomessa, samanlaista vaihtoehtoa voisin itsekin harkita.

Lauantaina kokkailimme (okei, minä tiskasin) perinteisiä espanjalaisia ruokia tämän aiemman au pairin kanssa, joita sitten päivällisenä söimme täällä host-perheen luona. Tykkäsin ruoista todella paljon, eikä onneksi tuntunut mitenkään huonolta tai pahalta nähdä perheen entistä au pairia samassa tilassa oman host-perheen kanssa. Ymmärrätte varmaan, mikä tilanteessa on vaarana: kateus, alemmuuden tunne jne. Ollaan kuitenkin onneksi aika erilaisia ihmisiä, suomalainen ja espanjalainen, niin minkäänlaista vertailua ei tunnu edes mielekkäältä tehdä.

Arki sujuu koko ajan helpommin ja nopeammin tuon poikasen kanssa. Nykyisin ylimääräistä aikaa alkaa jäädä joka aamu suunnilleen puolisen tuntia, joten pojalla ja minulla on pian mahdollisuus pidempiin unosiin. Lääkejuomakin siis menee jo alas kokonaan! Jee!

Vieläkin tuntuu jotenkin ihmeelliseltä se, että olen pystynyt elämään täällä niin terveellisesti. Annoin mielessäni itselleni luvan lihoa au pair -aikanani, mutta niin ei vain ole käynyt, eli tämä ei ole mikään suunniteltu juttu. Juoksemassa käyn 3-4 kertaa viikossa, kävelen aika paljon ja joka paikkaan, joogailen silloin tällöin ja näin yleensäkin venyttelen. Herkkujakaan ei tule mussutettua ihan joka päivä ja muutenkin tulee syötyä järkevästi ja säännöllisin väliajoin.

Helmikuulle asetin itselleni kaksi tavoitetta - juosta yli viisi kilometriä ja juosta yli kaksi kilometriä Cooperissa - ja molemmat onnistuivat! Heinäkuuhun eli kotiinpaluuseen mennessä pystyn toivottavasti juoksemaan sen kympin. Juoksumatka pitenee siis kilometrillä kuukautta kohden, mikä minusta kuulostaa aika realistiselta tavoitteelta. Viime viikolla kehittelin myös uuden, noin 5 kilometrin pituisen juoksulenkin. Sen hyvä puoli on siinä, että autoja ei tarvitse juurikaan vahdata ja väistellä, mutta reitillä on melkoisen pitkä ja jyrkkä ylämäki. Hyvää treeniähän se on, vaikka en vielä pystykään mäkeä selättämään :D

Kaiken kaikkiaan hyvin siis sujuu elämä täällä! Ensi viikonlopulle suunnittelen ehkä jonkin sortin shoppailureissua Lontooseen - kengät ja takki pitäisi hankkia aurinkoisia säitä varten. Tämän päivän +13 astetta tuntui aika pahalta :-D Ainoa asia, mikä todella harmittaa, on tuo motivaation kato kuvaamisen suhteen. Ehkä nämä aurinkoiset säät tuovat vähän puhtia siihenkin?

Iitu