Elämää linssin läpi

Hei vaan taas kaikille ahkerille lukijoille! Jostain syystä kirjoittaminen on tuntunut kieltämättä haastavalta viime aikoina, joten nyt vaihteeksi vähän kuvapainoitteisempi postaus! :)

Tanskalaista pekonia!

Hauska merkintä pekonipakkauksen takaa. Täällä siis pohjoismainen tuote on todellakin merkki laadusta ainakin, jos tähän merkintään on uskominen. En tiedä miksi, mutta minusta tuo on jotenkin huvittavaa. Ehkä sitten pidän esimerkiksi kotimaista laatua itsestäänselvyytenä?

Tässä seinäkalenterini. Ostin tämän ensimmäisellä shoppailureissulla koko host-perheen voimin pian kaksi kuukautta sitten. Maksoin tuosta alle punnan, joten omaisuuksia ei tullut tuhlattua. BBC:n Sherlock on aivan mielettömän hyvä sarja, joten tuntuu mahtavalta löytää sattumalta sarjaan liittyviä fanituotteita. Sama juttu Doctor Who'n kanssa. Kalenteriin merkkaan nykyisin aina pienen juoksevan tikku-ukon, kun olen käynyt lenkillä - merkintöjä on ihme kyllä kertynyt jo aika paljon!

Mitä näet kuvassa?

En tiedä kertooko se jotain koti-ikävästä, mutta minusta tuo kellertävä tapaus muistuttaa Turun Sinappi -tuubia! :D En edes sinapista välitä, mutta nuo värit ja viivat vain aiheuttivat välittömän mielleyhtymän. Onko vika vain minussa, vai näyttääkö se todella siltä?

Turun Sinapista päästäänkin toiseen suomalaiseen (tai niin, ei se taidakaan olla enää kotimaista) tuotteeseen: Sulo-roskiksiin! Kun huomasin tuollaisen ensimmäisen kerran, ajattelin, ettei Sulo taidakaan olla suomalainen yritys, kun kerran täälläkin näkee noita. Mutta ei, kyllähän se vain on, kun asian tarkistin. Suurin suomalainen maailmalla ei siis todellakaan Nokia, vaan roskikset. Ainakin täällä lähes jokaisella kadulla näkee Suloja. Go Suomi!

Posterit ostin paikallisesta kaupasta :)

Siinäpä olisi pari kuvaa minun pikkuruisesta huoneesta. Tuossa roikkuu suurin osa minun vaatteista. Loput on sijoitettu pieneen hyllykköön. Tuo paitojen ripustaminen henkareihin on muuten todella kätevää! Tulevassa kämpässä olisi kiva jatkaa samaa tyyliä vaatteiden säilytyksessä. Tuo oikeanpuolimmaisin paita on muuten täältä ostettu. Se on toinen ei-urheiluvaate, jonka olen tähän asti täällä ollessani ostanut. Seuraavaksi täytyy hankkia kengät kevättä/kesää varten, koska sellaisia ei ole mukana. Enää pitää vain päättää, että panostanko laatuun tai siis kalliisiin, hienoihin kenkiin, vai säästänkö jo opiskelijaelämään ja -budjettiin paluuta ajatellen. Hmmmm, hankala päätös.

Ja lopuksi vielä ihana otus: siili! En ole koskaan ennen nähnyt luonnossa elävää siiliä, joten kieltämättä olen näistä olioista todella innoissani! :D Aina kun hämärtää, nämä tulevat penkomaan kanin ruokia tai pihalle tuotuja, kierrätykseen lähteviä roskia. Oi, siilit on söpöjä!

Iitu

Iitu ja lauantainen Lontoo

Tällä kertaa pääsette lukemaan minun lauantaista tällaisen hieman tarkemman kuvauksen.

07:45 – Herätys

Herätyskellon oli tarkoitus soida vartin yli kahdeksan, mutta jostain syystä aivot päättivätkin herättää aikaisemmin. Lauantain vastaisena yönä tuli valvottua aiottua pidempään (hehe), joten halusin varata nukkumiseen tarpeeksi aikaa. Pitäähän sitä virkeänä tutkia Lontoota! Nuppi kuitenkin päätti, että tärkeämpää on näyttää hyvältä ja lähteä matkaan hyvin ravittuna, joten aikaisemmin ylös sängystä siis :D

Aamupala oli aika upea: perjantaista intialaista take-awayta mikrotettuna, salaattia ja raejuustoa. Sen päälle (ei siis konkreettisesti) vielä rahka-jogurttisekoitusta mustikoiden kanssa. Aah. Koneelta vielä varmistin, ettei sadetta ole luvattu, jotta kameran kehtaisi ottaa mukaan.

Jes, ei sadetta! *Kääntää päätä ikkunaa kohti.* Oho, siellähän sataa lunta. Eli joo, ei vieläkään kuvia itse pääkaupungista, mutta onhan tässä vielä kuukausia... :P

09:06 – Reissuun!

Matka juna-asemalle kestää kävellen alle puoli tuntia. Asemalta ostin vielä mukaan otetun banaanin kaveriksi flapjack-patukan, eli suomennokseksi paras olisi varmaan välipalapatukka. Nettisanakirjoista vilkastuna käännös olisi pannukakku tai kaurakakku, mutta no, tällanen tapaus olisi siis kyseessä: http://www.channel4.com/media/images/Channel4/4Food/recipes/delicious/3102_3_A1.jpg

09:42 – Juna lähtee!

Tänä viikonloppuna junissa tai raiteilla ei ollut huoltoja tai sellaisia, joten koko matkan Liverpool Streetille sain istua junassa. Viime reissusta poiketen mukaan lähti mp3-soitin, joten fiilis kaikkia ihania lempibiisejä kuunnellessa oli mahtava. Maisemat vilkkuu ikkunasta, haikean iloinen biisi soi, olo on rauhallinen. Tuollaiset hetket ovat minun elämän suola.

10:17 – Liverpool Street

Käyskentelen hitaasti sovitulle tapaamispaikalle Mäkkärin eteen. Paikka on tuttu parin viikon takaa. Vaikka sää ei ole mitenkään mahtava (sellainen harmaan pilvinen ja aika kolea) näkymä on hieno: ilmassa leijuu pieniä, keveitä lumihiutaleita ja monenkirjava ihmismassa liikkuu eestaas.

Puolelta au pair –kaverini saapuu paikalle ja suuntaamme kohti merimieskirkkoa. Viime kerralla meillä ei ollut karttaa ja käveleskelimme vain sinne tänne, mutta nyt kun kerran päämääräkin oli, hain ilmaisen kartan asemarakennuksen infosta. Onneksi olin ottanut myös reitin varrella esiintyvien katujen nimet ylös lapulle etukäteen, koska kartta ei ihan riittänyt kattamaan koko aluetta.

Matkaa kuljettevana oli siis noin 4 kilometriä. Joku ei-niin-pihi varmasti kulkisi metrolla, mutta hei, silloin ei näkisi kaikkia kivoja katuja ja nähtävyyksiä! Nyt esimerkiksi ylitettiin Tower Bridge, kuljettiin aivan ihmereittejä Thamesin viertä (damn you, Google Maps! :D), nähtiin muumitalolaiva (ruotsalaisissakin on monia muumifaneja!) ja upeita rakennuksia. Sillan toisella puolella oli muuten melkein autioita, vain muutama ihminen siellä täällä. Kaikki tuntuivat pakkautuneen keskustaan, missä kyllä sielläkin oli minusta vähän ihmisiä. Joko koko Lontoo on lähtenyt maalle lomien takia tai sitten ilma oli liian kylmä briteille.

12:00 – Kokkikoulu alkaa

Päästiin perille ajoissa muutamasta minieksymisestä huolimatta. Karjalanpiirakoita leipomaan oli otettu vain neljä ihmistä, koska keittiö merimieskirkolla on sen verran pieni. Meitä oli siis paikalla viisi plus kokki, koska kaveriani en ollut ilmoittanut erikseen. Tehtiin siis kamuni kanssa yhteinen taikina, joten mitään ongelmia sen kanssa ei ollut.

Leipominen oli ihan hauskaa, ja karjalanpiirakat maistuivat niiiiiiiiiiin hyviltä! Ostin myös paikan Suomi-kaupasta kaksi patukkaa: Fazeria ja Sukulakua! Nomnom.

14:15 – Takaisin keskustaan

Tarkoituksena oli löytää joku aasialainen ruokapaikka matkan varrelta tai keskustasta, mutta ei vain napannut. Aina, kun sopivan näköinen paikka tuli vastaan, se oli suljettu. Ilmeisesti vain kaikki ketjuliikkeet pärjäävät, koska joka kadunkulmasta löytyi Mäkkäriä, Pret A Mangeria, Starbucksia ja EATia. Lopulta päädyimme yhteen juna-aseman monista kahviloista, nimeä en muista.

Söin aivan ihanan tumman leivän, joka oli täytetty avokadolla, korianterilla ja jollain majoneesilla. Sen jälkeen yritin kuoria ja syödä mukaani ottamani satsuman, mutta sormet kylmyydestä kohmeisina homma oli aika koomista. No, naurujen saattelemana kaikki tuli lopulta syötyä.

Syömisen jälkeen pyörimme juna-aseman kaupoissa, ja ostelimme illaksi mussutettavaa. Aivot narikkaan –lukemiseksi junaan valikoitui Cosmopolitan. Ja oi, Lushilla kokeilin testerikäsirasvoja kuiviin käsiin, oi oi oi, vielä yölläkin kädet tuoksuivat ihanilta. Pakko ensi kerralla ostaa omaksi joku niistä upeista purnukoista.

17:10 – Paluumatkalle

Junaan astuin melkein viimeisellä mahdollisella sekunnilla. Aika jännä juttu minulle, koska olen joka paikassa usein kymmenenkin minuuttia aikaisessa. Kaverilla oli illaksi lastenvahtimista, mutta parin viikon päästä pidetään kunnon pyjamabileet Doctor Whon ja herkkujen keskellä. Tosi mukava myös päästä esittelemään asuinseutuani jollekin tutulle. Saan vähän treeniä ennen pääsiäislomaa ja suomalaisen kaverin reissua tänne! :D

Mutta niin, junassa siis lueskelin Cosmoa ja matka oli ohi silmänräpäyksessä. Tällä kertaa koko isäntäperheeni oli sukuloimassa, joten matka takaisin kotiin täytyi tehdä yksin pimenevässä illassa astellen. Kello ei ollut edes kuutta, kun lähdin asemalta, joten mitään pelottavaa yksinäisyydessä ei sinällään ollut, vaikka tietenkin täytyi laittaa omalle ja host-äidille viestiä, kun perille ehjänä pääsin.

Loppuilta ja -yö menikin sitten koneella istuessa. Koska viimein pääsin viettämään laatuaikaa talon ainoana sieluna, kuuntelin musiikkia ilman kuulokkeita ja fiilistelin kaikkia mahdollisia uusia ja vanhoja lempibiisejä. Elämän pieniä iloja se sekin.

Iitu

(Vapaaehtois)työ kutsuu

Hyvää uutta viikkoa kaikille! Täällä alkoi juuri Half Term -loma koululaisilla, eli viikkoon ei ole koulua lainkaan. Suomessa kai alkaa osalla kouluista hiihtolomat tähän aikaan? Töitä täällä host-perheessä ei siis nyt juurikaan ole, mutta ei hätää: aloitin vapaaehtoishommissa kaupassa!

Koko kauppa siis pyörii vapaaehtoisvoimin. Ihmiset tuovat sinne lahjoituksina vaatteita, kirjoja, elokuvia, leluja ja sun muuta sellaista. Tuotot menevät hyväntekeväisyteen. Suomessa samankaltaisia kirppareita/kauppoja ovat esimerkiksi SPR:n Kontit. Viime viikon keskiviikkona kävin kysymässä, tarvittaisiinko paikallisessa puodissa lisätyövoimaa. Sain täytettäväkseni hakulomakkeen, jonka toin paikan johtajalle lauantaina. Eipä siinä, nainen oikeastaan heti alkoi esittelemään paikkoja, joten mitään haastattelua tai vastaavaa ei ollut. Sovittiin, että maanantaina (tänään) tulen opettelemaan työtehtäviä käytännössä.

Tosi kiva päivä oli! Valikoin myytäväksiä sopivia vaatteita, vein niitä kaupan puolelle, toin lahjoituksia varaston/lajitteluosaston puolelle, availin lahjoituspussukoita, lajittelin tavaroita sopiviin kasoihin ja niin edelleen. Paikka tarjoaa teet ja keksit, joten niitä tietysti nautin työkavereiden kanssa. He olivat todella mukavia, suurin osa herttaisia eläkeläismummoja. Kun sanoin, että minulla on pikkuisen kylmä, eräs heistä tarjosi heti takkiansa minulle. Awww. Vapaaehtoisuus karsii monet ikävät ihmiset pois, luulisin.

Huomenna menen hommiin uudestaan, ja alustavasti sovittiin, että olen paikalla tiistaisin ja perjantaisin kymmenestä kahteen. Minä saan päiviin hyödyllistä tekemistä ja CV saa täytettä. Todennäköisesti pääsen myös kassalle, jee!

Muuten ei kuulu mitään ihmeempiä. Lähes täysin vapaa viikko on kyllä todella mukava asia, ja monet au pairit lähtevätkin käymään kotikonnuillaan. Minä olen ollut täällä vain sen kuukauden, joten en ainakaan vielä ole tulossa teitä halimaan :) Huomenna saatan mennä katsomaan Wreck-It Ralphin (eli kotoisasti Räyhä-Ralfin) perheen pojan kanssa, jotta vanhemmat saisivat viettää vähän laatuaikaa kahdestaan.

Lauantaina menen käymään taas Lontoossa! Tapaan ruotsalaisen au pair -kaverini uudestaan ja käydään Suomen merimieskirkossa karjalanpiirakan leipomiskurssilla. Hehee. Sain myös eilen luettua Game of Thronesin loppuun, joten toisen osan yritän käydä metsästämässä kirjastosta tai ehkä kirjakaupasta. Tuollaisia tiiliskiviä ei kyllä kovin montaa viitsi painoksi ostaa.

Muikea viikko on siis edessä!

Iitu

Uusia ja vanhoja tuttavuuksia

Jee! Olen nyt viimein tavannut muita tämän alueen au paireja. Viikon sisällä olen käynyt kolmesti kahvilla, joka siis tarkoittaa täälläkin sitä, että kukaan ei välttämättä juo kahvia. Tee on muuten mielettömän hyvää maidon kanssa! Tänään tuli myös viimein käytyä siellä Starbucksissa, vaikka se ei nyt brittiläinen juttu olekaan.

Facebook-ryhmän kautta siis tapasin muut au pairit. Seitsemään tyttöön olen nyt enemmän tai vähemmän tutustunut: saksalaiseen, tsekkiläiseen, uusiseelantilaiseen, espanjalaiseen ja tanskalaiseen sekä kahteen ranskalaiseen. Aika hauskaa, että ollaan aika pitkälle kaikki eri maista, joten englanti kielenä yhdistää. Jokaisen puhetta olen ymmärtänyt aivan hyvin, eikä minunkaan jutuissa pitäisi hirveästi epäselvyyksiä olla. Muiden auppareiden kokemuksien kuuleminen on tosi mukavaa, eikä hiljaisia hetkiä tunnu olevan ollenkaan.

Minusta yllättävää on se, että minä olen juniori. Ainakin minusta Suomesta porukka lähtee usein välivuodelle lukion jälkeen, mutta täällä tapaamani au pairit ovat olleet 21-23 -vuotiaita. Osa on käynyt yliopistossa maisterivaiheeseen asti opinnot, osa taas lopettanut opinnot ja osa on päätynyt tänne muiden koulujen jälkeen. Ei minusta kuitenkaan mitenkään nuoremmalta tunnu tässä porukassa :D

Käytännössä siis ihan turhaan niin pitkään pohdin muiden au pairien näkemistä. Pitkään mietin ja jännitin tapaamista, mutta host-äidin sanat saivat minut viimeinkin järkiini: "He ovat aivan samassa tilanteessa kuin sinä." Melkein välittömästi tuon oivalluksen jälkeen laitoin viestiä FB-ryhmään, ja parin tunnin päästä istuinkin jo kahvilla. Tai siis kahvilassa. Eli kaikki, kannattaa uskaltaa uskaltaa!

Myös rakkaat Suomi-kaverini ovat olleet sydäntä lähellä. Ennen lähtöäni sain tällaisen kääreen:

Avasin paketin varmaan kaksi viikkoa sitten ja, voi, kun se on ihana!

Pakko oli avata, vaikka koti-ikävä ei olekaan pakottava :)

Sisältö oli todella mieluisa: suklaata, purkkaa, kirjeitä, kompassi (osoittaa tietenkin pohjoiseen) ja muuta mukavaa. Kun koti-ikävä iskee, mikä varmasti tulee tapahtumaan, availen kirjeitä ja tutkin mukana tulleen muistitikun sisällön. Isot, isot kiitokset kaikille lahjaan osallistuneille!

En oikein tiedä, olenko vielä samaa mieltä :D

Syötävät on siis jo syöty salmiakkia lukuunottamatta, joten tänään postimiehen tuoma täydennys tuli tarpeeseen. Kiitokset näistä ihanista paketeista! Tiedätte, keitä te olette ;) Minultakin on jo mukavasti puntia ropissut paikalliselle postilaitokselle, eikä siis kyllä mitään valitettavaa ole ollut. Royal Mail postin tuo ja silleen.

Tämä päivä on ollut jotenkin poikkeuksellisen upea! Ihanaa loppuviikkoa kaikille ruudun sille puolen!

-Iitu

Arkipulinoita ja -onnistumisia

Heipsan taas! Ajattelin nyt kertoilla jotain taas au pairin arjestani, kun se tuntuu eniten kiinnostavan immeisiä. Minulle ei sinällään nyt mitään ihmeellisempää tai uutta tapahdu joka viikko, niin mitään elämää mullistavaa kirjoitettavaa ei ole.

Tässä vähitellen perheen isäkin on palaamassa takaisin töihin joulu- sun muiden lomien jälkeen, joten se normiarki alkaa vasta tässä vähitellen. Usein aamuisin siis isä on ollut paikalla, kun poikaa olen kouluun laittanut valmiiksi. Mahdollisten ongelmien sattuessa joku on siis ollut apuna.

Onko sitten ongelmia ollut? Pikkuisen, joo. Ensimmäisen viikon jälkeen ei kyllä olla oltu koskaan myöhässä, eikä silloinkaan myöhästyminen ollut oikeastaan minun vika - joku ehkä muistaa niiden talvisaappaiden unohtumisen. Yhtenä aamuna poika myös sotki koulupuseronsa, eikä puhdasta meinannut löytyä päälle. Täällä siis kaikilla oppilailla on samanlaiset koulupuvut.

Joka tapauksessa poika on melko hidas ja nirso syöjä. Muroissa pitää olla maitoa seassa, mutta kun muroja syö, niin maitoa ei saa olla lusikassa. Siinä sitten pojan taiteillessa maidot pois lusikasta murotkin usein putoavat ja homma alkaa alusta. Syöttämällä ruokailu sujuisi paljon nopeammin, mutta joo, kyllä kymmenenvuotiaan olisi ihan hyvä syödä itse. Perjantain koulumatkalla keksinkin aika hienon suunnitelman: poika voisi syödä muroja haarukalla! Heh, saas nähdä kuinka ponnekas tyrmäys tuohon ideaan tulee...

Kun saavuin tänne, pojan aamurutiiniin kuului television katsominen aina heräämisestä lähtöön, ja niin tehtiinkin kahden ensimmäisen viikon ajan. Nyt kaikki laitetaan ensin valmiiksi ja sitten vasta laitetaan televisio päälle. Se muuten nopeuttaa asioita.

Hankalin juttu aamuissa on se, että pojan pitää juoda ilmeisestikin pahanmakuinen lääkejuoma. En ole varmaan kertaakaan nähnyt, että poika olisi juonut koko annoksen. Aikaa siis riittää jo ihan hyvin kaikkeen muuhun, mutta aivan sama kuinka paljon aikaa on, ei poika viikonloppuisinkaan saa juomaa kokonaan alas. Annan siis itselleni anteeksi sen, etten saa poikaa juomaan kaikkea, kun vanhemmatkaan eivät siinä onnistu.

Lauantaina molemmat vanhemmat olivat iltavuorossa, joten minun piti vahtia, että poika menee ajoissa nukkumaan. Kaikki sujui helposti, mutta joskus kymmenen maissa huoneeni ovelle koputettiin pienesti: "En saa unta."
Apua, miten minä tällaisessa osaan auttaa?! Jos toinen sanoo, että näkee mörköjä aina, kun laittaa silmät kiinni, miten ne saa sieltä pois? Sain luvan tulla pojan viereen vanhempien parisänkyyn vahtimaan, ettei mörköjä näy. Kun se ei auttanut, aloin leikkimään pojan nalleilla ja höpöttelin muka nallena kaikenlaista. "Minä en voi sulkea nappisilmiäni, mutta voin sulkea sinun silmäsi!" Oli jotenkin suloista, kun pojalla niin nauratti luomet sulkeva nalle. Siinä möröt unohtuivat todella nopeasti.

Olen aika todella ylpeä, kun alle tunnissa sain pojan nukahtamaan. Istuin kyllä kieltämättä ainakin 20 minuuttia aivan liikahtamatta pojan vieressä, etten varmasti herättäisi vahingossakaan. Minulla ei siis ole juurikaan kokemusta lasten vahtimisesta, joten tällaisissa asioissa onnistuminen on hyvin, hyvin palkitsevaa.

Oli myös suuri luottamuksen osoitus, kun poika tuli koputtelemaan minun ovelleni, vaikka olinkin se viimeinen vaihtoehto. Isosiskon hermoja poika oli kuulemma aluksi käynyt testaamassa huonoin tuloksin. En edes ollut maininnut erikseen, että minua saa tulla häiritsemään, jos on ongelmia. Kun host-äidille kerroin tästä sunnuntaiaamuna, hän kuitenkin oli iloisen yllättynyt siitä, että poika näin nopeasti luottaa minuun tuollaisissa asioissa.

Kokemus kasvaa kokemuksien myötä! =)
-Iitu 

Ps. Kirjoitin tuon jutun eilen. Tänään olikin sitten lumet taas maassa :D Koulu on kuitenkin ainakin tänään auki normaalisti, saas nähdä, mitä käy  huomenna.

Pikkufaktoja Britanniasta

Uusi kuukausi, uudet kujeet!

Ehkä ei kuitenkaan, koska vanha resepti toimii edelleen :D Viikonloppuna ei tullut tehtyä mitään ihmeellistä. Kaupungilla käväisin, tai siis keskustassa, ja ostelin muutaman pikkujutun. Jossain vaiheessa voisin esitellä täällä, että mihin se au pairin palkka meneekään. Mutta nyt muihin aiheisiin...

Tässä katuja tutkiessa ja kuvaillessa suomalaisin silmin huomaa monia asioita, jotka ovat eri tavalla kuin sielläpäin. Esimerkkinä vaikkapa suojatiet:

Suomessa lähes jokainen mahdollinen tienylityspaikka on merkattu tutuin suojatieviivoin (taas, miksi ihmeeksi niitä kutsutaan?!) Täällä näkee isoimmissa risteyksissä, joissa ei siis "jalankulkuvaloja" ole, kuvanmukaisia jänniä ruskeahkoja, palluroilla päällystettyjä betonilevyjä. Jotenkin kotoisat suojatiet tuntuvat turvallisemmilta - ikään kuin niiden päällä kävellessä tietää, että auto ei saa ajaa sinun päältä. Ne viivat tuntuvat jotenkin sellaiselta turva-alueelta. Täällä taas en viitsi kävellä autojen edestä, ja harvoinpa ne tietä antavatkaan, ellei lapsen kanssa ole kävelemässä kouluun. Kerran kyllä yksi taksi(!) antoi minun ylittää tien, kun yksin olin liikkeellä.

Seuraavaksi hieman satunnainen huomio englannin kielestä kiinnostuneille!

Kuvassa näkyviä, kolmikerroksisia taloja kutsutaan nimellä townhouse. En tiedä, mistä nimitys tulee, mutta näin host-isäni kertoi, kun olimme porukalla kävelemässä lähiympäristössä. Vaikka nuo aivan järkyttävän tyylikkäitä ja tyyriitä pytinkejä ovatkin, olen ihan tyytyväinen, etten ole au pairina noita neliöitä putsaamassa. Pienen paritalon alakerran imurointi ja muu siivoilu kerran viikossa kelpaa minulle paremmin kuin hyvin.

En väitä, että pölinäni ovat koko totuus Britanniasta, koska jokaista kotitaloutta en ole kiertänyt, mutta sen olen täällä tästä perheestä ja tv:n sisustusohjelmista huomannut, että suihkutottumukset ovat hieman erilaisia. Ihmiset haluavat, että suihkussa EI ole sitä käsiosaa. En ymmärrä. Onhan se ehkä tyylikkäämpää, että suihku on vain härpäke katossa, mutta minusta peseytyminen on turhauttavaa ja epätehokasta sellaisen liruttelun alla.

Ja kuumat suihkut ovat ainakin tässä perheessä ihan ehdoton juttu. Aina, kun menen suihkuun, veden lämpötila on säädetty täysille, siinä missä minä tykkään viileistä ja jopa kylmistä suihkuista. Edelleen saan kuulla huomautuksia kylmään tottuneista suomalaisista, jos joku menee suihkuun minun jälkeen. Hehee. (Ja joo, täällä on suihkuhuoneessa kokolattiamatto, mutta ei tietenkään siellä suihkukopissa. Hyi.)

Uusi tulokas minun kylttikokoelmaan!

Minusta on jotenkin huvittavaa, että lähes kaikki mahdolliset polut ja reitit, jotka eivät kulje maantien viertä, on merkitty tuollaisilla kylteillä. Nuo jalkapolut ovat välillä todella kauniin mystisiä reittejä: korkeiden puuaitojen yli kurottavien pensaiden ja puiden reunustamia, kapeita ja hämyisiä polkuja lähiöiden välillä. Osa reiteistä taas vie avointen puistojen ja peltojen läpi. Nuo kyltit ovat kyllä minun kannalta hyödyllistä, koska ainakin tiedän, missä on OK kulkea ilman kummeksuntaa.

Ja minua kyllä kummeksutaan. Miksi tuo aina kulkee täällä ympäriinsä kameransa kanssa?! Ainakin tuolta ihmisten katseet joskus tuntuvat :D Osa kyllä hymyilee ja tervehtii, mutta usein kameraa vain vilkaistaan juurikin kummeksuen. En ole nähnyt täällä vielä ketään muuta kameran kanssa, paitsi tietenkin Lontoossa, jossa minulla taas ei ollut kameraa mukana, joten ehkä vilkuilut ymmärtää.

Usein olen kuullut siitä, että britit ovat Euroopan lihavin kansa, ja faktaahan se tilastojen mukaan on. Kaduilla sitä ei huomaa ainakaan silmiinpistävästi; ihan samanlaisen näköisiä pulliaisia täällä on kuin Suomessakin. Televisiossa juontajina ja vastaavina kyllä näkee välillä reilustikin ylipainoisia ihmisiä, mikä on minusta vain hyvä asia. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan kokoon katsomatta. Jos Suomen tv:ssä jollain on muotoja, niin siitä tuntuu heti tulevan kritiikkiä. Joo, olen perillä Iltalehden Vappu Pimiä -uutisoinnista.

Mutta laiskoja täällä riittää, kuten varmaan joka puolella maailmaa. Tässä lähellä sijaitsevassa ruokakaupassa on tietenkin ostoskärryjä. Eikä niissä ole pantteja... Joten monesti kauppaan kävellessä huomaa ihmisiä, usein naisia, kärräämässä ostoskasseja pitkin kyliä, minkä seurauksena kärryjä sitten on pitkin poikin ympäriinsä. Nuorisoakin voisin syyttää kärryjen viemisestä, mutta tätä en ole omin silmin todistanut.

Minusta tämä on tosi kiva kuva silti.

Joskus aina mietin, että vien jonkun kärryn takaisin matkalla kauppaan, mutta ainakin minua hävettäisi pukata ostoskärryä jonkun kilometrin päässä kaupasta. Eikö näitä vievillä ihmisillä sitten hävetä yhtään? Pitäisi.

En taaskaan sano, että kaikki britit tekevät näin, mutta elämä tuntuu pyörivän täällä aika pitkälle tv:n ympärillä. Se on kodin keskus ainakin minun isäntäperheessä. Telly on päällä aina, jos joku (muu kuin vain minä) on paikalla. Jos tv:ssä on jotain kivaa katsottavaa illalla, niin silloin ruokakin syödään olohuoneessa. Minusta se on kyllä ihan mukava hetki, jos koko muuna päivänä ei ole tullut hengähdettyä, mutta usein istuisin mieluummin pöydän ääressä jutellen.

Kun saavuin tänne ja ensimmäisen kerran söin välipalaa, menin istumaan pöytään kirjan kanssa. Host-vanhemmat olivat heti sanomassa, että tietenkin saat tulla olohuoneeseen syömään heidän kanssaan. Silloin mietin, miten ihmeessä uskottavasti selittäisin, että istun aivan _mielelläni_ lukemassa? En tietenkään halunnut loukata, joten menin istumaan olkkariin, mutta nyt paremman tutustumisen jälkeen perhe kyllä tietää, että minusta on oikeasti mukavaa lukea ja olla ilman teeveetäkin. Lukemisesta tulikin mieleen...

Hankin tuon jo ensimmäisellä viikolla täällä! Se oli ihan täysin ilmainen, mikä tuli minulle iloisena yllätyksenä. Suomessa kun kuitenkin pitää maksaa kortista muutama euro, vaikka no, ehkä sitä ei tarvitse maksaa siitä ensimmäisestä kortista? :D Tätä en ajatellut hukata. Levyjen ja elokuvien lainaaminen muuten maksaa.

Ps. Pesukone saatiin heti kuntoon! Pinni oli mennyt tukkimaan jonkin osan koneesta, joten sen poistamisella selvittiin. Eikä ollut ainakaan tämän au pairin pinni!

Edit: Haha, oikolukiessa huomasin tekstissä sinä-passiivia :D Voi ei (tai jee), englanti alkaa ilmeisesti tarttua?

-Iitu