Tavoitteen poikanen

Hieman venähtäneen viikonlopun jälkeen arki talossa jatkuu jälleen. Ehkä Suomenkin uutisissa on kerrottu Britanniaa vaivaavista lumisateista ja pakkasista, jotka sulkivat myös host-perheeni lasten koulut maanantaina. Eilinen siis pyhitettiin mäenlaskulle, sohvan edessä istumiselle sekä pyykinpesulle ja silittämiselle. Tänään sain jälleen saattaa pojan kouluun - olimme riittävän ajoissa, ihme kyllä.

Tämän aamun lumitilanne ja upea talo.

Kuten olen aiemmin maininnutkin, minulla on tapana käveleskellä ympäriinsä kamerani kanssa sillä välin, kun poika on koulussa. Yleensä valitsen kartasta lenkilleni reitin, jota pyrin suunnilleen kulkemaan. Listaan katu kadulta reittini pienelle lapulle, ja painun pihalle ilman isoa karttaani. Tällä tavalla lähialueet ja kaupungin keskusta ovat tulleet jo melko tutuiksi. Ja sitten sain idean: Mitä jos kävelisin jokaikisen kadun päästä päähän?

Karttani takapuolelle on listattuna alueen kaikki kadut aakkosjärjestyksessä. Niitä on 501. Olen laskujeni mukaan kävellyt 50 katua ainakin lähes päästä päähän (kaikkia pikkukatuja ei viitsi nurkka nurkalta nuuskia, ettei vaikuta epäilyttävältä :D), joten 10% on jo takana. Jos samalla vauhdilla jatkan, pystyn leikiten käymään läpi kaikki kadut au pair -aikanani. Osa niistä kuitenkin on aika pitkän matkan päässä täältä. Ehkä kesän lähestyessä pääsen pyöräilemään kauimmille alueille, mutta havaintojeni mukaan pyöräteitä on todella vähän, ja ajatus väärällä puolella ajavien autojen seassa polkemisesta pelottaa vielä. Etäisyydet eivät kuitenkaan ole mitenkään mahdottomia.

Yksi pieni mutka matkassa on myös suljetut kadut. Tämänpäiväisellä kävelyretkelläni näin esimerkiksi aika pramean talon, joka oli kokonaan aidattu katua myöten. Tavoitteena on nyt ainakin alustavasti tutkia 4/5 kaduista, koska murtosyytteet tai vastaavat eivät innosta.

Mitä ideaa projektissani on? Pääsyy on tietenkin se, että minä nautin siitä. Tutkiminen, kivojen yksityiskohtien etsiminen sekä niistä ilon ja inspiraation löytäminen ovat minulle merkittäviä asioita. Mieli virkistyy ja olo piristyy, kun löytää jotain, mikä saa aistit heräilemään.

Ihmepuu. Se oli täynnä tuollaisia... juttuja.

Kaiken muun hyvän lisäksi minä voin nyt kuvata näitä löytöjä, ja edes yrittää tallettaa sen kauneuden, minkä näen. Koko ajan myös kehityn kuvaajana, mikä on iso plussa löytöretkeilylle - kyseessä kun on ensimmäinen järkkärini.

Nuo erilaiset värit! Nuo erilaiset muodot! Jos koskaan puutarhan kanssa piperrän, haluan tuollaisen.

Tuonne brittikansan pariin jalkautuessa oppii myös, miten arkipäivän asiat toimivat täällä. Miten kusti polkee? Kummalla puolella tietä pitäisi kävellä? Antavatko autoilijat tietä kävelijöille? Kuinka paljon vaatetta pakkasilla laitetaan? Onko täällä amisautoja? (Btw, on, ja niiden kuskeja kutsutaan nimellä boy racer)

Näitä jalankulkuvalonappuloita olen nähnyt aika monia erilaisia.

Tämänkin arkipäiväisen esineen tarkasteleminen sai pohtimaan uutta asiaa; mikä ihme tuon laatikon nimi edes on suomeksi? Ainakin googlaamalla jalankulkuvalo löysin hakemani "ihmisten liikennevalot". Jalankulkuvalo? Oikeasti? Kai tuo sitten on jalankulkuvalolaatikko.

Niin kauniita värejä.

Ehkä tämän tekstin perusteella ymmärtää, miksi minusta on ihanaa aupparoida. Ratkaisu: Iitua on helppo viihdyttää, koska se iloitsee mielettömän pienistäkin asioista. Vaikka monen au pairin unelma onkin Lontoon keskusta, minä varmaan ahdistuisin jatkuvasta ihmisvilinästä, siinä missä joku muu ahdistuisi tämän alueen rauhallisuudesta. Tämän illan rauhallinen suunnitelma onkin katsella Doctor Whota samalla kynsiä laittaen. Vielä jos yhtälöön lisäisi teetä ja pari palaa suklaata, voisin todeta olevani taivaassa.

Katujen tutkiminen jatkukoon huomenna :)
Iitu