Mitäs teet?: Thank you, darling!

Host-perhe on edelleen todella mukava, enkä vietä melkein lainkaan aikaa huoneeseeni lukittautuneena. Nyt on oikeastaan ensimmäinen kerta, kun olen yksin kotona: Lapset ovat koulussa, äiti töissä ja isä hoitamassa asioita kaupungilla. Heräsin seitsemältä, herätin pojan, laitoin meille molemmille aamupalaa, pakkasin pojalle eväät, opettelin tekemään solmiosolmun koulupukua varten ja saatoin pojan kouluun yhdeksäksi. Tai yritin saattaa yhdeksäksi. Poika unohti ottaa saappaansa mukaan ulkoleikkejä varten: tänä aamuna satoi lunta toisen kerran tänä talvena. Kun viimein pääsimme koululle kymmenisen minuttia myöhässä, minun piti käydä kuittaamassa myöhästyminen koulurakennuksen eteisessä, jotta poika pääsisi kouluun.

Luultavasti todella harva alakoululainen kävelee yksin kouluun tai takaisin kotiin - en ainakaan ole koskaan nähnyt lasta kävelemässä yksin täälläpäin. Aina vähän ennen viimeisen tunnin päättymistä koulun piha täyttyy vanhemmista, isovanhemmista, nuoremmista sisaruksista ja ainakin yhdestä au pairista. Alakoulun rehtori tulee myös joka aamu ja iltapäivä pihalle tervehtimään tulijoita ja lähtijöitä. Hän on todella sympaattisen oloinen, arvokkaasti vanhentunut mies.

Lähdin koululta suoraan pienelle juoksulenkille. Pieni se oli lähinnä siksi, että ei vain jaksa. Saas nähdä, mitä 10 kilometrin tavoitteelle käy tässä aupparoinnin aikana. Suihkun kautta lähdin tarkastamaan lähikaupan, joka on muuten aika iso, sellainen Cittarin ja Supermarketin välimuoto. Keskustassa on vielä isompi ketjun, Sainsbury's, kauppa. Tein tällä reissulla upean löydön:

German style rye bread. Oli hyvää, maistui Realilta.

RUISLEIPÄÄÄÄ! Kauppojen leipähyllyt on täynnä paahtoleipiä ja patonkeja, ja ensimmäisen kerran, kun kävin paikallisessa ruokakaupassa, ei mistään ruisleiväntapaisestakaan ollut merkkejä. Aamupala onkin tähän asti ollut puurokulhollinen, koska mitään muuta ravitsevaa ja täyttävää ei tunnu kaapeista löytyvän.

Kaupassa oli myös todella mukavaa, kun laitoin sen, öhöm, ostosten erottimen omien ruokieni jälkeen hihnalle ja seuraavana jonossa ollut seniorinainen katsoi silmiin ja sanoi: "Thank you, darling!" Tässä lähiympäristössä heiluessa monet vanhemmat ihmiset usein myös tervehtivät, mistä ainakin minä tykkään. Ja niin, tänään joku autoilija pysähtyi kysymään minulta ajo-ohjeita. Auttaa en kyllä osannut, mutta ilmeisesti näytän joko niin A) paikalliselta tai B) mukavalta, että minulta uskaltaa kysyä neuvoa. Nice nice.

Ensimmäinen viikonloppuni täällä sujui myös hyvin. Eilen kävin isän ja pojan kanssa läheisessä koira- ja leikkipuistossa. Tapasin muunmuassa Montyn ja Sparkyn sekä heidän nimettömät omistajansa. Koiranulkoiluttajat, jälleen erityisesti heistä vanhimmat, ovat puheliasta porukkaa.

Kuulemma järvi (lake), mutta minusta tuo näytti enemmän lammelta.

Kävelymme määränpää, yksi monista vanhoista kirkoista.

Kirkon sisälle vain vilkaisimme, koska kengät olivat niin kuraiset ja mutaiset puiston jäljiltä. Ajattelin palata kirkkomaalle joskus uudestaan puhtain jaloin ja ajan kanssa, koska nyt ei sen kummemmin viitsinyt pysähtyä kuvailmaan paikkoja. Yksi pieni yksityiskohta tuli silti kuvatuksi: Hautausmaan puolella oli paljon penkkejä, joissa luki, kenen muistoksi se oli lahjoitettu. Aika käytännöllistä, eikö?