"Do you have anything to do?"

Heippa taas täältä brittiläisen lähiöelämän autuudesta! Arki sujuu oikein mallikkaasti: aurinko paistaa, taivas on sininen ja lämpöä lähemmäs kymmenen astetta. Siis mitä?! Tämäkö on normaali tammikuu täällä?

Täytyy myöntää, että monet pakkaamani vaatteet ovat turhan lämpimiä. Villakangastakki. Ei. Vuorelliset maiharit. Ei. Villasukat. Ei! Onhan niistä kaikista ollut aluksi hyötyä, kun pakkastakin oli jonkun verran, ja varsinkin yöt kylmiä. Ongelma vain on se, ettei mukana ole hirveästi kesäisiä vaatteita. Ajattelin, että ehtisin asettua tänne rauhassa ja siinä parin kuukauden, tai siis talven aikana ehtisin hankkia niitä vaatteita.

Suurin ongelma tämä on ollut lenkkeillessä. Ainoat lenkkihousuni ovat tosi lämpimät kollarit, ja takki on myös lämmin, sellainen vedenpitävä. Mutta kun eihän täällä edes sada! Huomenna ajattelin suunnata tuonne keskustan kaupoille ja ostaa jotain, mikä tekisi juoksemisesta hieman vähemmän... helvetillistä.

Ja niin, yksi probleema vaatteiden kanssa ilmaantui tässä eilen. Pesukone sanoi kaput juuri silloin, kun aioin pestä suurimman osan mustista vaatteistani. NOOOOOOO! Tällä hetkellä olenkin pukeutunut violetin ja punaisen eri sävyihin päästä varpaisiin. Onneksi korjaaja tulee tänään käymään, mutta eihän sitä koskaan tiedä, pitääkö jotain varaosia odotella...

Ongelmista iloisiin asioihin! Aloitan varmaan salilla käymisen pian! Olen ajatellut sitä jo ennen, kuin tulin tänne ja tietenkin googlaillut kaikki mahdolliset paikat, hinnat ja muut. En ole kuitenkaan hoppuillut asian kanssa, koska arkeen olen rauhassa totutellut ja esimerkiksi juuri niitä vaatteita pitäisi hankkia. Eilen kuitenkin host-isä ja -äiti ilmaisivat huolensa siitä, että minulla ei ole mitään tekemistä täällä, ja siinä sitten pyörähdettiin mutka läheisellä salilla tiloja vilkaisemassa.

Mutta HA! Minullahan on paljon kivaa ja ihanaa tekemistä: lukemista, käveleskelyä, valokuvaamista, lenkkeilyä, Doctor Who'n katsomista, pelaamista, kaupungin tutkimista, päivä-/ matkakirjan värkkäilyä ynnä muuta mukavaa. Minulla ei ole yhtään mitään valitettavaa, vaan viihdyn paremmin kuin koskaan olisin edes osannut kuvitella. Isäntäperheen vain tuntuu olevan hankalaa uskoa sitä, miten mukavaa minulla oikeasti on. Vain se ystävä tästä läheltä puuttuu.

Kuulun kyllä alueen au paireiden Facebook-ryhmään, mutta en ole juurikaan yrittänyt tutustua keneenkään. Sunnuntaille minulla oli kaksi lippua Les Misérablesin, koska host-vanhemmat eivät päässeetkään lähtemään. Kysyin ryhmässä jo hyvissä ajoin, että haluaisiko joku ilmaisen lipun, mutta kellään ei kai kiinnostanut. Plääh. No, se olikin sitten ensimmäinen kerta elokuvissa yksin. Mikäs siinä parhailla paikoilla istuessa. Leffasta en kyllä hirveästi tykännyt.

Korjasin tympeän leffakokemuksen hyvällä tiistaina: kävin katsomassa Hobitin jo kolmannen kerran! :D Oli kiva mutustella jotain aina, kun leffassa syöpöteltiin. Tiistaisin paikallisessa leffateatterissa on superhinnat, eli siis kaikki on halpaa. Maksoin tuosta takuuvarmasta elämyksestä muistaakseni 3,25 puntaa, eli alle 4 euroa. Kun vielä tein kotona valmiiksi eväät, ei poppareihin tai muihinkaan mennyt rahaa. Täällä ainakin elokuvaa katsoessa syödään ihan kunnolla: teatterilla myydään hampurilaisia, nakkisämpylöitä ja muita vastaavia.

Kun sanoin, että menen katsomaan Hobitin, perheen poika kysyi, kenen kanssa olen menossa. Kerroin, että ihan vaan itsekseni menen, johon hän totesi, että jos koulua ei olisi, hän lähtisi minulle seuraksi :) Ja eilen puolestaan kävin hänen kanssaan tällaisen keskustelun (suomennos by me):

Poika: Olet kummallinen.
Minä: Okei. Minusta on ihan mukavaa olla kummallinen.
Poika: Hehe, sinä olet kummallinen!
Minä: Muista sitten, että ei ole kohteliasta sanoa muita oudoiksi, koska joku saattaa loukkaantua siitä. Minulla ei kyllä haittaa.
Poika: Joo, minä sanonkin noin vain minun kavereille.

Eli joo, on minulla sittenkin täällä kaveri :D

Ps. Jos haluatte, että kirjoitan tai otan kuvia jostain tietystä aiheesta/asiasta, niin ehdotukset otetaan vastaan! :)