Arkipulinoita ja -onnistumisia

Heipsan taas! Ajattelin nyt kertoilla jotain taas au pairin arjestani, kun se tuntuu eniten kiinnostavan immeisiä. Minulle ei sinällään nyt mitään ihmeellisempää tai uutta tapahdu joka viikko, niin mitään elämää mullistavaa kirjoitettavaa ei ole.

Tässä vähitellen perheen isäkin on palaamassa takaisin töihin joulu- sun muiden lomien jälkeen, joten se normiarki alkaa vasta tässä vähitellen. Usein aamuisin siis isä on ollut paikalla, kun poikaa olen kouluun laittanut valmiiksi. Mahdollisten ongelmien sattuessa joku on siis ollut apuna.

Onko sitten ongelmia ollut? Pikkuisen, joo. Ensimmäisen viikon jälkeen ei kyllä olla oltu koskaan myöhässä, eikä silloinkaan myöhästyminen ollut oikeastaan minun vika - joku ehkä muistaa niiden talvisaappaiden unohtumisen. Yhtenä aamuna poika myös sotki koulupuseronsa, eikä puhdasta meinannut löytyä päälle. Täällä siis kaikilla oppilailla on samanlaiset koulupuvut.

Joka tapauksessa poika on melko hidas ja nirso syöjä. Muroissa pitää olla maitoa seassa, mutta kun muroja syö, niin maitoa ei saa olla lusikassa. Siinä sitten pojan taiteillessa maidot pois lusikasta murotkin usein putoavat ja homma alkaa alusta. Syöttämällä ruokailu sujuisi paljon nopeammin, mutta joo, kyllä kymmenenvuotiaan olisi ihan hyvä syödä itse. Perjantain koulumatkalla keksinkin aika hienon suunnitelman: poika voisi syödä muroja haarukalla! Heh, saas nähdä kuinka ponnekas tyrmäys tuohon ideaan tulee...

Kun saavuin tänne, pojan aamurutiiniin kuului television katsominen aina heräämisestä lähtöön, ja niin tehtiinkin kahden ensimmäisen viikon ajan. Nyt kaikki laitetaan ensin valmiiksi ja sitten vasta laitetaan televisio päälle. Se muuten nopeuttaa asioita.

Hankalin juttu aamuissa on se, että pojan pitää juoda ilmeisestikin pahanmakuinen lääkejuoma. En ole varmaan kertaakaan nähnyt, että poika olisi juonut koko annoksen. Aikaa siis riittää jo ihan hyvin kaikkeen muuhun, mutta aivan sama kuinka paljon aikaa on, ei poika viikonloppuisinkaan saa juomaa kokonaan alas. Annan siis itselleni anteeksi sen, etten saa poikaa juomaan kaikkea, kun vanhemmatkaan eivät siinä onnistu.

Lauantaina molemmat vanhemmat olivat iltavuorossa, joten minun piti vahtia, että poika menee ajoissa nukkumaan. Kaikki sujui helposti, mutta joskus kymmenen maissa huoneeni ovelle koputettiin pienesti: "En saa unta."
Apua, miten minä tällaisessa osaan auttaa?! Jos toinen sanoo, että näkee mörköjä aina, kun laittaa silmät kiinni, miten ne saa sieltä pois? Sain luvan tulla pojan viereen vanhempien parisänkyyn vahtimaan, ettei mörköjä näy. Kun se ei auttanut, aloin leikkimään pojan nalleilla ja höpöttelin muka nallena kaikenlaista. "Minä en voi sulkea nappisilmiäni, mutta voin sulkea sinun silmäsi!" Oli jotenkin suloista, kun pojalla niin nauratti luomet sulkeva nalle. Siinä möröt unohtuivat todella nopeasti.

Olen aika todella ylpeä, kun alle tunnissa sain pojan nukahtamaan. Istuin kyllä kieltämättä ainakin 20 minuuttia aivan liikahtamatta pojan vieressä, etten varmasti herättäisi vahingossakaan. Minulla ei siis ole juurikaan kokemusta lasten vahtimisesta, joten tällaisissa asioissa onnistuminen on hyvin, hyvin palkitsevaa.

Oli myös suuri luottamuksen osoitus, kun poika tuli koputtelemaan minun ovelleni, vaikka olinkin se viimeinen vaihtoehto. Isosiskon hermoja poika oli kuulemma aluksi käynyt testaamassa huonoin tuloksin. En edes ollut maininnut erikseen, että minua saa tulla häiritsemään, jos on ongelmia. Kun host-äidille kerroin tästä sunnuntaiaamuna, hän kuitenkin oli iloisen yllättynyt siitä, että poika näin nopeasti luottaa minuun tuollaisissa asioissa.

Kokemus kasvaa kokemuksien myötä! =)
-Iitu 

Ps. Kirjoitin tuon jutun eilen. Tänään olikin sitten lumet taas maassa :D Koulu on kuitenkin ainakin tänään auki normaalisti, saas nähdä, mitä käy  huomenna.