Mitäs teet?

Nyt tällaista pientä, kuivakkaa viikkoraporttia pukkaisi. Anteeksi taas kuvien puutteesta, mutta haluan julkaista tämän tekstin jo nyt, jotta se sunnuntain puolella valmistuisi. Oikeasti vain laiskottaa.

Koulut alkoivat tiistaina, mikä tarkoitti minulle paluuta aikaisiin aamuihin (no, seitsemän aamut ei ole oikeasti niin pahoja kyllä :D). Täällä ainakin on ollut helppo pitää arkirutiinia yllä, eivätkä herätykset ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olleet vaikeita. Kun torkuttaa ei voi, niin kaikki on iisiä: ylös on vain pakko nousta! Nyt kun aamutkin ovat olleet jo pitempään valoisia, herääminen on vieläkin miellyttävämpää.

Vähän mietitytti tietenkin, että miten poika ottaa kouluun paluun - lomaa oli takana maaliskuun lopulta asti. Ihme kyllä, tiistai oli yksi helpoimmista aamuista koskaan. Eräs nopeuttava tekijä on kesäajan koulupuvut. Enää pojan ei tarvitse napittaa kauluspaitaa (nyt on poolopaita käytössä), mikä tarkoittaa myös sitä, että minun ei tarvitse solmia solmiota. Jee!

Minulle siis arkihommiin paluu sujui kivuttomasti. Vapaaehtoistelemassa käyn edelleen kahdesti viikossa. Se on vieläkin aivan mukavaa puuhaa. Ainoa ongelma on tekemisen puute tiistaisin. Kaupalla on silloin niin monta työntekijää, että loppuajasta yleensä vain seisoskelen ja hengailen tai lähden aiemmin pois. Eihän se sinällään haittaa, kun kuitenkin hommaa tulee ilmaiseksi* tehtyä ja näin, mutta tunnen aina pienen piston sydämessä, kun sanon lähteväni taas aikaisin. No, jos se jotakuta haittaa, niin heiltä onnistuu kyllä selän takana asiasta jauhaminen ;)

*Oikeastaan maksan tuolla työskentelystä, koska kaikenlaisia löytöjä tulee tehtyä :D Tiistaina ostin ihanan mekon, hihii.

Hiuksille on viimekertaisen kampaamoreissun jälkeen tapahtunut hieman lisää juttuja! Pitkäaikaisena projektinani on ollut hiusten oman värin asteittainen palauttaminen tai muuten vaan vaalentaminen. Täällä kuitenkin olen heittänyt kahdesti värin päähän, kun juurikasvu ketuttaa niin kovasti. Jälki on ollut kyllä sen mukaista - en vaan saa väriä tarttumaan tuohon tyveen :D Mutta kampaamovärjäyksestä ei innostaisi maksaa... Nyt sitten tein värinpoiston (en siis vaalennusta), joka onnistui minusta ihan kivasti. Pää ei näytä enää niin pahalta, joten ehkä tällä kirjavalla hiuskuontalolla kestää sinne heinäkuuhun ja luottokampaajan (tiedät, kuka olet :D) tapaamiseen asti.


Aluksi tsekkasin tuosta läheisestä supermarketista hiusväritarjonnan ja hinnat, mutta kymppi yhdestä pakkauksesta tuntui hieman turhan kalliilta. Päätin sitten vilkaista keskustan yhdestä halpiskaupasta vertailun vuoksi hintoja, ja samaa tököttiä löytyi kuusi puntaa halvemmalla. Jee! Täällä on myös kauppa, jossa kaikki, siis ihan kaikki jutut, maksavat 99 penniä tai vähemmän. Viikonlopuksi ostin sieltä Toffifee-rasian, enkä pääse millään yli siitä, että Suomessa siitä saisi maksaa varmaan kolmesti tuon hinnan. Elämän pieniä iloja, hehe. Kauppaan jättämäni Tobleronet kyllä jäi nyt vaivaamaan... Onneksi viikonloppuja riittää vielä :D

Perjantaina suuntasin jälleen kaupungille. Ja. Ostin. Juoksukengät.

AAAAAAAAAAAAAAA. Nuo on niin hyvännäköset! Ja valtavat! :D Suurin mahdollinen koko, 8, mitä kaupasta naisille löytyi... 42,5 meikäläisten koossa. Katselin noita ja ajattelin, että 7 varmaan riittää, kun nuo vanhat, rapistuneet juoksukengät on sen kokoiset. Niitä ei ollut siellä tuossa hienossa värissä (kuvaa varmaan tulee joskus ;)), mutta onneksi ne olikin seiskana liian pienet! Sain sellaisten sinivalkoisten kenkien sijasta mustapinkit, hihii. Olisin helposti voinut tietenkin säästää kuluissa ja sopivien löydyttyä vain tilata vastaavat netistä, mutta nyt kun varaa on, päätin tukea paikallista yrittäjää. Viikon hyvä työ siis tehtynä!

Kahdesti olen pikkuisella lenkillä käynyt noita kokeilemassa, ja tuntuma on tosi erilainen aiempiin verrattuna. Selvästi enemmän tukea jaloille uusissa on, kun nilkoissa tai muuten jalkaterässä ei tunnu iskut tai mitään kipua lenkin aikana/jälkeen, mutta reilusti raskaammalta noilla juokseminen on tuntunut. Pohkeista ottaa :D Toivotaan, että askel taas kevenee, kun koivet tottuu uusiin. Pääasia on, että vammoilta välttyisin. Nuo vanhukset kuitenkin on täysin totaalisen puhkijuostut. Hurjaa kyllä jättää taakse kengät, joilla aloitin juoksemisen... Nyyh.

On muuten aivan luksusta, että minulla on täällä aikaa. Aikaa lukea. Aikaa venytellä lenkin jälkeen. Aikaa nostaa jalat ylös. Aikaa rasvailla joka paikka kantapäistä nenänpäähän. Mietin tuossa muuten, että kylläpä ihon rasvoittuminen loppui kuin seinään teini-iän jäädessä taakse, mutta ehkä se vika on kuitenkin tuossa brittien kraanavedessä... Kuivattaa vaan niin pirusti. Meikkikassi on kasvattanut kokoaan jo monenlaisilla uusilla rasvapurnukoilla. Ensimmäistä kertaa elämässäni kädetkin on verillä kuivumisen takia. Ärrrrr.

Oli miten oli, on todella mukavaa, kun saan elää... hitaasti. Se varmaan kuvailee tätä tilannetta parhaiten. En tainnut mainita sitä tuossa puoliväliraportissa, mutta ehkä paras asia täällä elämisessä on ollut aika ja tila omille ajatuksille ja omalle olemiselle. Miten minä taas osaan olla tehokas, kun tulen Suomeen?! Pitääkö minun uhrata rauhallinen elämäntyyli kokonaan?

Pakko kyllä myöntää, että hirvittää ajatella, kuinka monia kymmeniä tunteja vietän tässä läppärini ääressä viikon aikana. Siksi olenkin ajatellut kokeilla käyttää konetta niin vähän kuin mahdollista esimerkiksi viikon tai kuukauden ajan. Yhteyttä Suomeen haluaisin pitää ja esimerkiksi sähköpostia tsekkailla, mutta muuten kaikki blogien ja foorumeiden lukemiset, videoiden katsomiset sekä muu "ajantapposelailu" saisi jäädä. Olisiko kukaan sieltä lukijoista kiinnostunut kokeilemaan vaikka vain sen viikon ajan? :D

Tänään sattui taas au pairin mieltä piristävä juttu. Aamulla jostain syystä heräsin jo vähän yli kahdeksan, kävin tekemässä puuron ja siirryin nauttimaan siitä huoneeseeni. Yläkerrassa yksin hereillä ollut poika oli kuullut minun heilumiseni keittiössä, ja tuli pian koputtelemaan ovelleni: "En halua olla yksin. Tulisitko istumaan kanssani olkkariin?"

No tietenkin! Mitäs me siinä - poika istui koneella ja minä luin kirjaa. Lämmitti kyllä, että vaikka ei oikeastaan mitään yhdessä tehtykään, läsnäolollani oli merkitystä.

Hyvää uutta viikkoa sinne kaikille! :)

Iitu