May May be great!

Hellou ja hyvää toukokuuta ja mennyttä vappua, jota täällä ei kyllä mitenkään vietetty. Yritin kyllä hienosti isäntäperheelleni selittää, miksi opiskelijat viettävät viikon pituisia ryyppäjäisiä tämän työväen juhlan kunniaksi.

En ole hajonnut! Nyt on alla taas monta todella ihanaa päivää niin isäntäperheen kanssa kuin talon ulkopuolellakin. Tässä parin päivän aikana olen ollut osana muutamia mukavia, hauskoja, järkyttäviä ja aivan kamaliakin kohtaamisia erilaisten eliöiden kanssa.

Jos aloitettaisiin vaikka ihmisistä.

Näkymä kotikadulta, kun kävelee talosta ulos ja kääntyy vasemmalle.

Keskiviikkoiltana perheen poika halusi lähteä läheiseen leikkipuistoon. Sinne on matkaa parisataa metriä, joten yksin poika ei saa olla niin... kaukana liikkeellä. Lähdin siis mukaan aivan mielelläni, ja toisin kuin yleensä, päätin ottaa kamerani mukaan. Ilta-aurinko lämmitti mukavasti ja kaikki(alla) oli taas niin kaunista.

Puistoon tuli myös pari pojan kaveria ja kaverin kaveria. Vaikka olinkin poikaa niin sanotusti vahtimassa, yritin parhaani mukaan pysyä pois tieltä ja näkymättömänä. Hauskempaahan lapsilla on leikkiä, jos au pair ei ole jatkuvasti kyttäämässä tekemisiä ja sanomisia.

Istuskelin siinä puiston penkillä ja pelasin kännykällä sudokua. Hip hip hurraa.

Puistoon tuli myös leikkimään alle kaksivuotias poika äitinsä kanssa. Koska olen nyt tottunut small talk -kulttuuriin aika kivasti, tuli juteltua äidin kanssa vähän niitä näitä. He olivat alunperin Japanista kotoisin. Sattumalta he itseasiassa asuvat tuossa aivan meidän naapurissa, kahden tai kolmen talon päässä. Äiti antoi numeronsakin, jos vaikka voisin tulla joskus päivällä teehetkien seuraksi. Hehee.

Tuosta tuli todella hyvä mieli; MINUT pyydetään rupatteluseuraksi päiväteelle! On kieltämättä hankala kuvitella mielessäni stereotyyppistä japanilaista teehetkellä stereotyyppisen brittirouvan kanssa... Kulttuurien yhteentörmäyksen voi oikein kuulla mielessään. Tänään näin esimerkiksi sain Miaykolta viestin, joka sisälsi (^o^)/ -hymiön. Se ei ehkä ihan ole näiden paikallisten kotiäitien juttu. Tai mistä sitä tietää.

Onko teistäkin tuolla hepalla jotenkin hullu ja murhanhimoinen katse? "Olet seuraava." :D

Eilen mentiinkin takaisin puistoon heti koulun jälkeen. Tällä kertaa olin varustautunut kirjalla ja eväillä. Aikaa siellä poikaa toisella silmällä ja puolikkaalla korvalla vahtiessa menikin melkein kolme tuntia. Nyt sain harrastaa small talkia muutaman lapsenvahdin, kotiäidin ja erään entisen ranskalaisen au pairin kanssa. Hän oli tässä hommassa kuulemma ages ago - nyt hänellä oli oma perhe täällä. Hänen tarkoituksensa oli myös jatkaa aupparoinnin jälkeen yliopistossa kotimaassaan, mutta hän päätyikin Iso-Britanniaan opiskelemaan. Minullehan niin ei käy, älkää hätäilkö ;D

Uudet normikenkulit, jotka istuu mulle ku valetut! Ei rakkoja! Ei kipuja!

Sitten niihin ikäviin kohtaamisiin. Eilen. Kun olin juuri menossa nukkuumaan. Näin peilistä. Aivan valtavan. Hämähäkin.

APUAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA. Jähmetyin kauhusta oikeasti moneksi minuutiksi. Siis se oli mielettömän kokoinen hirmu. Minun mielestä. Koskaan en ole luonnossa nähnyt niin suurta yksilöä. Siellä se katossa möllötti ilmeisesti myös kauhuissaan. No, veikkaan, että minä olin säikähtäneempi. En puhu hämähäkkiä.

Hain keittiöstä sellaisen pitkän keppisysteemin, jolla avataan kattoikkunat. Vakautin kepakon verhotankoa vasten. Tähtäsin kauan ja hartaasti. Ja iskin.

JA SE HÄMIS TIPAHTI! Kepakon päässä ei näkynyt mitään mömmöä, joten se oli jossain... vaanimassa minua ja ennen kaikkea elossa. Apua.

Kuitenkin taas monen minuutin panikoinnin jälkeen päätin ryhtyä toimeen. Ehkä osuin kuitenkin? Siirtelin lipastoa, pusseja, sun muita tavaroita varovasti, mutta ei sitä vain näkynyt. Eli tuskin se kuoli. Fuck. Anteeksi ruma sana.

Viimein näin sen roikkumassa lipaston takana. Voi elämä sitä hetkeä, kun huomasin sen... Sen taakse oli mahdotonta päästä iskemään mitenkään... turvallisesti. Taas monien minuuttien pohdinnan jälkeen päätin toimia.

Ja herätin host-äitini :D Tiesin kyllä, että hänkin inhoaa hämähäkkejä, mutta host-isä oli töissä. Onneksi mama sai otuksen napattua lasin sisälle ja heitettyä pihalle. Huuh.

Yö oli todella vaikea. Host-äitikin kertoi menneensä nukkumaan sydän rinnasta ulos hakaten. Ensinnäkin nukahtaminen tuntui mahdottomalta. Sitten nukahdettuani hätkähdin pahasti muka näkemiini hämähäkkeihin ja piilouduin peiton alle. Ensimmäistä kertaa oikeasti, vakavasti suunnittelin lähteväni Suomeen pysyvästi takaisin. Brittien trooppinen ilmasto ja sen lieveilmiöt on tälle pohjoisen tytölle liikaa aina ajoittain. Tänäänkin paistuin tuonne ulos farkuissa.

En edes tiennyt, että pelkään jättimäisiä hämähäkkejä näin paljon. Tänään kyllä asiat ovat taas asettuneet päässä vähän järkevimpiin mittasuhteisiin. Iitunen, ei se hämis sinua voi mitenkään vahingoittaa. Ei se edes halua vahingoittaa sinua. Nuku yösi siis rauhassa.

Sellasta. Toivottavasti kokemani kauhu oli tarinan lukemisen arvoista :D

Iitu