Olen elossa!

Moi moi Suomeen tai siis suomalaisille! :) Pahoittelut taas tekstien ja kuvien puutteesta täällä blogissa - yritän kirjoittaa enemmän taas tulevaisuudessa. Blogin laskurista näen, että tällä sivuilla käydään päivittäin katsomassa, onko mitään uutta tullut. Se lämmittää sisintäni, mutta samalla harmittaa, kun mitään tarjottavaa ei ole.

Sellaista ihmeteltävää on nykyään vähemmän, kun maa ja lähiseutu alkavat tulla koko ajan tutummaksi, ja rutiini vie tilaa seikkailuilta. Ensimmäiset viikot olivat tietysti täynnä monia ihmetyksen aiheita normaalissa elämässä, kuten vaikkapa paikalliset hanat, liikennevalot ja talot. Nyt ajan kanssa uutta huomaa vähemmän, joten kirjoitettavaakaan ei tunnu löytyvän.

Oikeasti kyseessä on kuitenkin lähinnä allekirjoittaneen laiskuus :D Yllättäviä asioita ja mukavia kohtaamisia kyllä siis mahtuu edelleen arkeenkin! Kerään tähän tapahtumia, ajatuksia ja muita huomioita viimeiseltä kahdelta viikolta.

1. Synttärit!
Aloitetaan tällä kertaa itsekkäästi. En ole enää teini. Kaikki teiniys vain hävisi minusta keskiviikon ja torstain välisenä yönä, eheh. Isäntäperheelle kerroin syntymäpäivästäni pari viikkoa sitten, enkä oikein osannut odottaa mitään sen kummempaa lahjaa. Enhän minä tarvi! Jo keskiviikkona syötiin päivällinen ihan pöydän ääressä vähän juhlallisemmin, koska perheen äidillä oli iltavuoro minun syntymäpäivänä. Sellainen muistaminen on minusta mukavaa - syödään hyvin ja vietetään muutenkin aikaa yhdessä.

Ruoan jälkeen poika kysyi, että haluaisinko pelata DS:llä hänen kanssaan. Tarviiko vastausta edes oikeastaan miettiä? Sitähän se minäkin, ja sen tämä perhe tietää. Pelaaminen oli nimittäin harhautus, jonka avulla minut saatiin pysymään pois keittiöstä. Pian ympärilläni oli kummallisen hiljaista ja perheen äiti virnuili.

Haaaappy Birthday to youuuuu-

Perheen tyttö kantoi keittiöstä tarjottimen täydeltä kuppikakkuja, joiden päällä oli 20 kynttilää. Ihanaaaaa. Ja ei se siihen jäänyt. Sain tietysti kortin. Dear Iida, Happy Birthday. Jotenkin koskettavaa, kun tuollaisen saa toisella kielellä. Olen dear Iida! Silmäthän siinä kostui.

Lisäksi sain kukkia (liljoja) ja lahjakortin kirjakauppaan. Juuri kyllä tuskailin, että haluaisin ostaa lisää kirjoja, mutta niitä ei välttämättä viitsisi kantaa takaisin Suomeen. No, pakkohan se on kohtaloa uskoa, ja ostaa niitä kirjoja!

Myös tuolla työpaikalla, eli siellä vapaaehtoistyössä muistetiin minua. Aamulla kerroin minun lempimummolle siellä, että minulla on synttärit. Mummo sitten juoruili paikan johtajalle (pirun työkaverit :D), joka kävi ostamassa kakun. Yhtäkkiä taas kaikki hiljenevät, laulu alkaa ja minut yllätetään. Kivaa kyllä kieltämättä!

Kiitos myös teiltä tulleille onnitteluille ja lahjoille! On koskettavaa, miten paljon jaksatte minun vuoksi nähdä vaivaa. Tuntuu oikeasti siltä, että minusta välitetään. *niisk* KIITOS!

2.Belgialainen tyttö työpaikalla
Okei, muihin aiheisiin! Tämän viikon tuolla hyväntekeväisyyspuodissa oli 14-vuotias tyttö Belgiasta. Hän oli siis viikon vaihdossa brittiläisessä perheessä, josta aiemmin oli tyttö hänen perheessään.

Siellä puodissa on jo nyt aika paljon vapaaehtoisia, joten tekemistä ei aina ole. Huomasi helposti, että tyttö halusi kovasti jotain tekemistä, ja kyseli monesti johtajalta, että mitä hän voisi tehdä seuraavaksi. Minäkin aloitin aika vasta, joten tunne oli tuttu - ei haluttaisi seisoa hölmönä paikallaan, mutta kun tekemistä ei ole tai sitä ei keksi! Se olo on tosi tympeä.

Aloin sitten juttelemaan tytön kanssa enemmän, kyselemään hänen ajastaan täällä ja sen sellaista. Pyysin häntä myös availemaan uusia lahjoituksia ja muuta sellaista minun kanssa. Toisen auttamisesta tuli tosi hyvä mieli!

On raivostuttavaa välillä kuunnella työkavereiden avautumista muista eli siis selän takana puhumista. Pari naista jutteli siitä, miten tuo tyttö ei osaa puhua englantia ja muuta sellaista. Huoh. Osaa puhua! Jutelkaa hänelle!

Torstaina kun minun päivä oli pulkassa, tajusin, etten todennäköisesti tapaa tuota tyttöä enää koskaan. Totesin sen sitten hänelle ja toivotin todella hyvää jatkoa elämälle! Tyttö sitten nousi tuolilta, jolla oli istumassa ja halasi minua :') Ilmeisesti osasin olla avuksi ja seuraksi.

3. Elokuvissa
Kävin viikko sitten lauantaina taas yksin leffassa. Pakkohan se oli, kun huomasin, että launtaiaamuna pyörii lasten animaatioita PUNNALLA! Ei paha, ei! Rise of the Guardiansin, eli Viisi legendaa kävin katsomassa, kun sitä on kehuttu, enkä ole aiemmin sitä nähnyt. Oli kyllä hieno kokemus katsoa tuo elokuva, vaikka siinä paljon puutteita olikin. Hiomaton timantti se oikeastaan oli, joten suosittelen kyllä.

Lippua ostaessa myyjä kysyi ihmeissään, että yksikö lippu vain. No, joo, ei kai haittaa? :D Sali olikin täynnä lapsia vanhempineen, muita teini-ikäisiä (viikko sitten olin vielä!) ei ollut paikalla. Tunsin vähän huonoa omaatuntoa, koska ikään kuin hyväksikäytin halpaa hintaa, kun yksin vain menin katsomaan elokuvaa. Yh, miksi olen niin... suomalainen? En kuitenkaan vienyt keneltäkään paikkaa tai mitään, koska sali ei ollut läheskään täynnä.

Tänä viikonloppuna lasten elokuvina pyörisivät Itse ilkimys ja Rio, jonka olen nähnyt. Viikonloppuna lapsille siis esitetään jo "vanhojakin" leffoja. Itse ilkimyksen haluaisin nähdä, mutta se meni jo. Aamulla ei huvittanut lähteä tarpomaan märkään lumisateeseen, eikä kyllä kellokaan ollut herättämässä. Ehkä taas ensi viikonloppuna voisin mennä, kun kerran kaverikin on täällä? ;)

4. Loma!
Kaverista päästäänkin lomaan! Ensi viikon keskiviikko taitaa olla lasten viimeinen koulupäivä ennen viikon pääsiäislomaa, joten minulla on vapaata! Ei tämä työ sinällään työltä tunnu, mutta innolla kyllä odotan jo tulevaa viikkoa ja tutun, ihanan ihmisen tapaamista! Saan viimein jakaa tämän minun kokemuksen täällä paikan päällä ja esitellä kaupunkia ja kaikkea. Mahtavaa! Ehkä Lontookin tarttuu tällä kertaa kuvina kameraan? :)

Minulla oli lapulla ylhäällä kymmenen kohtaa, joista kirjoitella, mutta tästä tulisi aikamoinen kilometripostaus siinä tapauksessa. Voisin siis laajentaa esimerkiksi tulevaisuushöpinän omaksi tekstikseen, ja kirjoitella vaikka vähän useammin.

Minä voin todella hyvin täällä edelleenkin! Iloisuus ei ole kadonnut mihinkään, vaikka iso ikävä teitä alkaa olla,

Iitu

Lontoo, Cambridge, Lontoo, Cambridge, Lontoo...

Heipsun! Taas on yksi viikko takana ja seuraava edessä ilman mitään sen kummempia suunnitelmia. Viime viikolla ainakin kalenterin mukaan on tullut tehtyä vaikka mitä, mutta seuraava näyttää tyhjältä. Huomenna kuitenkin taas vapaaehtoistyöskentely kutsuu!

Kuten tännekin kirjoitin, suunnittelin lauantaille shoppailureissua Lontooseen. No, sitten ajattelin, että Cambridge olisi myös mukava käydä katsastamassa. Junalippu sinne on viisi puntaa halvempi, etäisyydet ovat lyhyempiä ja samat kaupat sieltäkin suunnilleen löytää. Vanhemmille sanoin viikolla, että menen varmaan sittenkin Cambridgeen enkä Lontooseen.

Sitten katsoin säätiedotusta: sadetta Cambridgeen, Lontooseen jopa auringon paistessa. Hmm. Lontoo siis kutsuu! Perjantaina Skypessä kerroin Haisulille (:D), mihin kaikkiin kauppoihin ajattelen lauantaina pääkaupungissa suunnata. Esimerkiksi & Other Stories, "H&M:n luksusmerkki", avasi liikkeen Lontoossa viime torstaina.

Ennen pään tyynyn painamista vilkaisin vielä säätiedotuksen. Jos kuitenkin tuo yliopistokaupunki olisi parempi, kun jalkojen lihaksetkin tuntuu vähän kipeiltä kymmenen kilometrin kävelyyn... Cambridge - koko päivälle sadetta. Höh.

Perjantaiaamuna ei enää hirveästi huvittanut lähteä Lontooseen tuolla yllämainittujen syiden takia. Vielä kerran säätiedotuksen vilkaisu: ei sadetta Cambridgeen! Whiiii! Sinne siis! Junaan astuminen ihan ex temporee -tyyliin on täällä kuitenkin helppoa. Lippuja ei tarvitse hankkia etukäteen ja edestakaisella lipulla saa mennä ihan mihin tahansa ruuhka-ajan ulkopuoliseen junaan.

Kotikaupungin juna-asemalta!

Haisulille myös Skypessä väitin, että en jaksa ottaa kameraa mukaan. Höpönhöpön! En kyllä loppujen lopuksi mahdottomasti kuvaillut, mutta muutaman ihan kelpo otoksen sain tallennettua. Ihmeellisesti minulla on viime aikoina päätä särkenyt, mikä ei siis todellakaan ole tavallista minulle. Tällä kertaa siis kaupungilla pyöriminen tuntui hieman turhauttavalta, kun olo ei ollut ihan parhain.

Tuo rakennus oli ensimmäisiä asioita, joita kyseisestä kaupungista näin; aivan kuin suoraan Oulusta tai mistä tahansa suomalaiskaupungista. Tylsää. No, pikkuinen kävelymatka kohti keskustaa toi esiin kyllä niitä hienompiakin pytinkejä:

Ei hyvä ihme, katsokaa nyt tuota rakennuksen kokoa verrattuna noihin pikkuisiin immeisiin! Vau. Minulla ei ole kyllä hajuakaan, että mitä tuolta sisältää löytyy, mutta risteistä päätellen se on kirkko (osaan päätellä!). Olin nimittäin aika huono turisti lauantaina, enkä jaksanut perehtyä oikein mihinkään. Yhteen ilmaiseen museoon astelin sisään, mutta käännyin oikeastaan heti takaisin. Ei vain jaksa.

En tiedä mikä siinä on, mutta minulla ei perusturisteilu kiinnostaa melkein tippaakaan. Tunnen pikkuisen huonoa omaatuntoa siitä - kaikki varmasti olettavat, että kotiin tuomisina on paljon kuvia minusta kaikkien tunnettujen rakennusten vierellä. Mutta kun minä nautin ihan vain tästä normaalista arjesta täällä. Kai se on tärkeintä, että itse viihtyy?

Tummia pilviä taivaalla, mutta ei vain satanut! :)

 Nuo rakennukset olivat lähellä yliopistoa ainakin tästä laatasta päätellen:

Tosiaan, yliopistohaunkin tein välittömästi haun auettua viime maanantain! Ja koti-Suomeen tietysti siis.

Kovin paljoa en kaupunkiin tutustunut, mutta näin alkutunnelmien perusteella tykkään Lontoosta enemmän. Ne kaikki mielettömät rakennukset... Se tunnelma Lontoon keskustassa on jotenkin taianomainen. Äh, pakko päästä sinne taas takaisin!

Viikonlopun reissun tavoitteena oli siis löytää kengät ja hieman keveämpi takki tai muu pitkähiainen. Kenkiä kokeilin monessa liikkeessä, mutta mitään kovin kivaa ei löytynyt. Joissain paikoissa ei myöskään löytynyt minun kokoa (6½ täällä päin). Onneksi taas tänään on satanut lunta, niin kumppareilla ja maihareilla löntystelee mielellään >:)

Wallikselta löysin sellaisen jakkumaisen paidan, joka täyttää hyvin tuon takkikriteerin. Tykkään! Oikeasti rakastan vaatekauppoja täällä, kun niistä löytää aika paljon minun tyylisiä vaatteita. Topshop on ehkä lemppari näistä. Ostin sieltäkin jotain...

Koko sensuroitu :D Ei kuulu teille!!!

Muumialkkarit! Siis aivan 100% virallinen Muumituote! Vähän tuntui mukavan kotoisalta törmätä noihin! Muumeihin törmää kyllä aina siellä täällä Briteissäkin, mutta en muista edes Suomessa nähneeni alkkareita.

Iitu

Ps. Silloin viime viikon helteillä juttelin perheen pojan kanssa uimisesta, kun ainakin minulla oli sen verran kuuma.

Minä: Osaatko uida?
Poika: En. Vain kellukkeilla.
Minä: Höh. Onko tässä lähellä järveä tai lampea, jossa voisi uida tai harjoitella uimista?
Poika: Täälläpäin uidaan altaissa. Tiedäthän, sellaisessa niin kuin esimerkiksi uimahallissa.
Minä: Juu juu.

Hah, minulla ainakin nauratti tuo :D Poika piti minua jotenkin hölmönä, kun yritin selittää luonnonvesissä uimisesta...

Maaliskuu!

Aivan kuin vasta olisin kirjoittanut helmikuun alkamisesta... Aika lentää kuin siivillä siis!

Maaliskuu alkoi aika mukavasti: kävin ensimmäisellä pubireissulla muiden au pairien kanssa perjantaina. Poskiin sattui kaikki se hymyileminen, eli mukavaa oli. Tipattomat kuukaudet jäivät tällä kertaa kahteen, mikä on sekin ihan mukava saavutus. Olin yötä host-perheeni aiemman au pairin luona, jotta yökävelyä tai taksimatkoja ei tarvitsisi harrastaa. Hän siis asuu vuokralla tuolla keskustassa ja on töissä - ei yhtään hassumpaa! Jos minun elämä ei olisi niin vahvasti kiinni Suomessa, samanlaista vaihtoehtoa voisin itsekin harkita.

Lauantaina kokkailimme (okei, minä tiskasin) perinteisiä espanjalaisia ruokia tämän aiemman au pairin kanssa, joita sitten päivällisenä söimme täällä host-perheen luona. Tykkäsin ruoista todella paljon, eikä onneksi tuntunut mitenkään huonolta tai pahalta nähdä perheen entistä au pairia samassa tilassa oman host-perheen kanssa. Ymmärrätte varmaan, mikä tilanteessa on vaarana: kateus, alemmuuden tunne jne. Ollaan kuitenkin onneksi aika erilaisia ihmisiä, suomalainen ja espanjalainen, niin minkäänlaista vertailua ei tunnu edes mielekkäältä tehdä.

Arki sujuu koko ajan helpommin ja nopeammin tuon poikasen kanssa. Nykyisin ylimääräistä aikaa alkaa jäädä joka aamu suunnilleen puolisen tuntia, joten pojalla ja minulla on pian mahdollisuus pidempiin unosiin. Lääkejuomakin siis menee jo alas kokonaan! Jee!

Vieläkin tuntuu jotenkin ihmeelliseltä se, että olen pystynyt elämään täällä niin terveellisesti. Annoin mielessäni itselleni luvan lihoa au pair -aikanani, mutta niin ei vain ole käynyt, eli tämä ei ole mikään suunniteltu juttu. Juoksemassa käyn 3-4 kertaa viikossa, kävelen aika paljon ja joka paikkaan, joogailen silloin tällöin ja näin yleensäkin venyttelen. Herkkujakaan ei tule mussutettua ihan joka päivä ja muutenkin tulee syötyä järkevästi ja säännöllisin väliajoin.

Helmikuulle asetin itselleni kaksi tavoitetta - juosta yli viisi kilometriä ja juosta yli kaksi kilometriä Cooperissa - ja molemmat onnistuivat! Heinäkuuhun eli kotiinpaluuseen mennessä pystyn toivottavasti juoksemaan sen kympin. Juoksumatka pitenee siis kilometrillä kuukautta kohden, mikä minusta kuulostaa aika realistiselta tavoitteelta. Viime viikolla kehittelin myös uuden, noin 5 kilometrin pituisen juoksulenkin. Sen hyvä puoli on siinä, että autoja ei tarvitse juurikaan vahdata ja väistellä, mutta reitillä on melkoisen pitkä ja jyrkkä ylämäki. Hyvää treeniähän se on, vaikka en vielä pystykään mäkeä selättämään :D

Kaiken kaikkiaan hyvin siis sujuu elämä täällä! Ensi viikonlopulle suunnittelen ehkä jonkin sortin shoppailureissua Lontooseen - kengät ja takki pitäisi hankkia aurinkoisia säitä varten. Tämän päivän +13 astetta tuntui aika pahalta :-D Ainoa asia, mikä todella harmittaa, on tuo motivaation kato kuvaamisen suhteen. Ehkä nämä aurinkoiset säät tuovat vähän puhtia siihenkin?

Iitu

Elämää linssin läpi

Hei vaan taas kaikille ahkerille lukijoille! Jostain syystä kirjoittaminen on tuntunut kieltämättä haastavalta viime aikoina, joten nyt vaihteeksi vähän kuvapainoitteisempi postaus! :)

Tanskalaista pekonia!

Hauska merkintä pekonipakkauksen takaa. Täällä siis pohjoismainen tuote on todellakin merkki laadusta ainakin, jos tähän merkintään on uskominen. En tiedä miksi, mutta minusta tuo on jotenkin huvittavaa. Ehkä sitten pidän esimerkiksi kotimaista laatua itsestäänselvyytenä?

Tässä seinäkalenterini. Ostin tämän ensimmäisellä shoppailureissulla koko host-perheen voimin pian kaksi kuukautta sitten. Maksoin tuosta alle punnan, joten omaisuuksia ei tullut tuhlattua. BBC:n Sherlock on aivan mielettömän hyvä sarja, joten tuntuu mahtavalta löytää sattumalta sarjaan liittyviä fanituotteita. Sama juttu Doctor Who'n kanssa. Kalenteriin merkkaan nykyisin aina pienen juoksevan tikku-ukon, kun olen käynyt lenkillä - merkintöjä on ihme kyllä kertynyt jo aika paljon!

Mitä näet kuvassa?

En tiedä kertooko se jotain koti-ikävästä, mutta minusta tuo kellertävä tapaus muistuttaa Turun Sinappi -tuubia! :D En edes sinapista välitä, mutta nuo värit ja viivat vain aiheuttivat välittömän mielleyhtymän. Onko vika vain minussa, vai näyttääkö se todella siltä?

Turun Sinapista päästäänkin toiseen suomalaiseen (tai niin, ei se taidakaan olla enää kotimaista) tuotteeseen: Sulo-roskiksiin! Kun huomasin tuollaisen ensimmäisen kerran, ajattelin, ettei Sulo taidakaan olla suomalainen yritys, kun kerran täälläkin näkee noita. Mutta ei, kyllähän se vain on, kun asian tarkistin. Suurin suomalainen maailmalla ei siis todellakaan Nokia, vaan roskikset. Ainakin täällä lähes jokaisella kadulla näkee Suloja. Go Suomi!

Posterit ostin paikallisesta kaupasta :)

Siinäpä olisi pari kuvaa minun pikkuruisesta huoneesta. Tuossa roikkuu suurin osa minun vaatteista. Loput on sijoitettu pieneen hyllykköön. Tuo paitojen ripustaminen henkareihin on muuten todella kätevää! Tulevassa kämpässä olisi kiva jatkaa samaa tyyliä vaatteiden säilytyksessä. Tuo oikeanpuolimmaisin paita on muuten täältä ostettu. Se on toinen ei-urheiluvaate, jonka olen tähän asti täällä ollessani ostanut. Seuraavaksi täytyy hankkia kengät kevättä/kesää varten, koska sellaisia ei ole mukana. Enää pitää vain päättää, että panostanko laatuun tai siis kalliisiin, hienoihin kenkiin, vai säästänkö jo opiskelijaelämään ja -budjettiin paluuta ajatellen. Hmmmm, hankala päätös.

Ja lopuksi vielä ihana otus: siili! En ole koskaan ennen nähnyt luonnossa elävää siiliä, joten kieltämättä olen näistä olioista todella innoissani! :D Aina kun hämärtää, nämä tulevat penkomaan kanin ruokia tai pihalle tuotuja, kierrätykseen lähteviä roskia. Oi, siilit on söpöjä!

Iitu

Iitu ja lauantainen Lontoo

Tällä kertaa pääsette lukemaan minun lauantaista tällaisen hieman tarkemman kuvauksen.

07:45 – Herätys

Herätyskellon oli tarkoitus soida vartin yli kahdeksan, mutta jostain syystä aivot päättivätkin herättää aikaisemmin. Lauantain vastaisena yönä tuli valvottua aiottua pidempään (hehe), joten halusin varata nukkumiseen tarpeeksi aikaa. Pitäähän sitä virkeänä tutkia Lontoota! Nuppi kuitenkin päätti, että tärkeämpää on näyttää hyvältä ja lähteä matkaan hyvin ravittuna, joten aikaisemmin ylös sängystä siis :D

Aamupala oli aika upea: perjantaista intialaista take-awayta mikrotettuna, salaattia ja raejuustoa. Sen päälle (ei siis konkreettisesti) vielä rahka-jogurttisekoitusta mustikoiden kanssa. Aah. Koneelta vielä varmistin, ettei sadetta ole luvattu, jotta kameran kehtaisi ottaa mukaan.

Jes, ei sadetta! *Kääntää päätä ikkunaa kohti.* Oho, siellähän sataa lunta. Eli joo, ei vieläkään kuvia itse pääkaupungista, mutta onhan tässä vielä kuukausia... :P

09:06 – Reissuun!

Matka juna-asemalle kestää kävellen alle puoli tuntia. Asemalta ostin vielä mukaan otetun banaanin kaveriksi flapjack-patukan, eli suomennokseksi paras olisi varmaan välipalapatukka. Nettisanakirjoista vilkastuna käännös olisi pannukakku tai kaurakakku, mutta no, tällanen tapaus olisi siis kyseessä: http://www.channel4.com/media/images/Channel4/4Food/recipes/delicious/3102_3_A1.jpg

09:42 – Juna lähtee!

Tänä viikonloppuna junissa tai raiteilla ei ollut huoltoja tai sellaisia, joten koko matkan Liverpool Streetille sain istua junassa. Viime reissusta poiketen mukaan lähti mp3-soitin, joten fiilis kaikkia ihania lempibiisejä kuunnellessa oli mahtava. Maisemat vilkkuu ikkunasta, haikean iloinen biisi soi, olo on rauhallinen. Tuollaiset hetket ovat minun elämän suola.

10:17 – Liverpool Street

Käyskentelen hitaasti sovitulle tapaamispaikalle Mäkkärin eteen. Paikka on tuttu parin viikon takaa. Vaikka sää ei ole mitenkään mahtava (sellainen harmaan pilvinen ja aika kolea) näkymä on hieno: ilmassa leijuu pieniä, keveitä lumihiutaleita ja monenkirjava ihmismassa liikkuu eestaas.

Puolelta au pair –kaverini saapuu paikalle ja suuntaamme kohti merimieskirkkoa. Viime kerralla meillä ei ollut karttaa ja käveleskelimme vain sinne tänne, mutta nyt kun kerran päämääräkin oli, hain ilmaisen kartan asemarakennuksen infosta. Onneksi olin ottanut myös reitin varrella esiintyvien katujen nimet ylös lapulle etukäteen, koska kartta ei ihan riittänyt kattamaan koko aluetta.

Matkaa kuljettevana oli siis noin 4 kilometriä. Joku ei-niin-pihi varmasti kulkisi metrolla, mutta hei, silloin ei näkisi kaikkia kivoja katuja ja nähtävyyksiä! Nyt esimerkiksi ylitettiin Tower Bridge, kuljettiin aivan ihmereittejä Thamesin viertä (damn you, Google Maps! :D), nähtiin muumitalolaiva (ruotsalaisissakin on monia muumifaneja!) ja upeita rakennuksia. Sillan toisella puolella oli muuten melkein autioita, vain muutama ihminen siellä täällä. Kaikki tuntuivat pakkautuneen keskustaan, missä kyllä sielläkin oli minusta vähän ihmisiä. Joko koko Lontoo on lähtenyt maalle lomien takia tai sitten ilma oli liian kylmä briteille.

12:00 – Kokkikoulu alkaa

Päästiin perille ajoissa muutamasta minieksymisestä huolimatta. Karjalanpiirakoita leipomaan oli otettu vain neljä ihmistä, koska keittiö merimieskirkolla on sen verran pieni. Meitä oli siis paikalla viisi plus kokki, koska kaveriani en ollut ilmoittanut erikseen. Tehtiin siis kamuni kanssa yhteinen taikina, joten mitään ongelmia sen kanssa ei ollut.

Leipominen oli ihan hauskaa, ja karjalanpiirakat maistuivat niiiiiiiiiiin hyviltä! Ostin myös paikan Suomi-kaupasta kaksi patukkaa: Fazeria ja Sukulakua! Nomnom.

14:15 – Takaisin keskustaan

Tarkoituksena oli löytää joku aasialainen ruokapaikka matkan varrelta tai keskustasta, mutta ei vain napannut. Aina, kun sopivan näköinen paikka tuli vastaan, se oli suljettu. Ilmeisesti vain kaikki ketjuliikkeet pärjäävät, koska joka kadunkulmasta löytyi Mäkkäriä, Pret A Mangeria, Starbucksia ja EATia. Lopulta päädyimme yhteen juna-aseman monista kahviloista, nimeä en muista.

Söin aivan ihanan tumman leivän, joka oli täytetty avokadolla, korianterilla ja jollain majoneesilla. Sen jälkeen yritin kuoria ja syödä mukaani ottamani satsuman, mutta sormet kylmyydestä kohmeisina homma oli aika koomista. No, naurujen saattelemana kaikki tuli lopulta syötyä.

Syömisen jälkeen pyörimme juna-aseman kaupoissa, ja ostelimme illaksi mussutettavaa. Aivot narikkaan –lukemiseksi junaan valikoitui Cosmopolitan. Ja oi, Lushilla kokeilin testerikäsirasvoja kuiviin käsiin, oi oi oi, vielä yölläkin kädet tuoksuivat ihanilta. Pakko ensi kerralla ostaa omaksi joku niistä upeista purnukoista.

17:10 – Paluumatkalle

Junaan astuin melkein viimeisellä mahdollisella sekunnilla. Aika jännä juttu minulle, koska olen joka paikassa usein kymmenenkin minuuttia aikaisessa. Kaverilla oli illaksi lastenvahtimista, mutta parin viikon päästä pidetään kunnon pyjamabileet Doctor Whon ja herkkujen keskellä. Tosi mukava myös päästä esittelemään asuinseutuani jollekin tutulle. Saan vähän treeniä ennen pääsiäislomaa ja suomalaisen kaverin reissua tänne! :D

Mutta niin, junassa siis lueskelin Cosmoa ja matka oli ohi silmänräpäyksessä. Tällä kertaa koko isäntäperheeni oli sukuloimassa, joten matka takaisin kotiin täytyi tehdä yksin pimenevässä illassa astellen. Kello ei ollut edes kuutta, kun lähdin asemalta, joten mitään pelottavaa yksinäisyydessä ei sinällään ollut, vaikka tietenkin täytyi laittaa omalle ja host-äidille viestiä, kun perille ehjänä pääsin.

Loppuilta ja -yö menikin sitten koneella istuessa. Koska viimein pääsin viettämään laatuaikaa talon ainoana sieluna, kuuntelin musiikkia ilman kuulokkeita ja fiilistelin kaikkia mahdollisia uusia ja vanhoja lempibiisejä. Elämän pieniä iloja se sekin.

Iitu

(Vapaaehtois)työ kutsuu

Hyvää uutta viikkoa kaikille! Täällä alkoi juuri Half Term -loma koululaisilla, eli viikkoon ei ole koulua lainkaan. Suomessa kai alkaa osalla kouluista hiihtolomat tähän aikaan? Töitä täällä host-perheessä ei siis nyt juurikaan ole, mutta ei hätää: aloitin vapaaehtoishommissa kaupassa!

Koko kauppa siis pyörii vapaaehtoisvoimin. Ihmiset tuovat sinne lahjoituksina vaatteita, kirjoja, elokuvia, leluja ja sun muuta sellaista. Tuotot menevät hyväntekeväisyteen. Suomessa samankaltaisia kirppareita/kauppoja ovat esimerkiksi SPR:n Kontit. Viime viikon keskiviikkona kävin kysymässä, tarvittaisiinko paikallisessa puodissa lisätyövoimaa. Sain täytettäväkseni hakulomakkeen, jonka toin paikan johtajalle lauantaina. Eipä siinä, nainen oikeastaan heti alkoi esittelemään paikkoja, joten mitään haastattelua tai vastaavaa ei ollut. Sovittiin, että maanantaina (tänään) tulen opettelemaan työtehtäviä käytännössä.

Tosi kiva päivä oli! Valikoin myytäväksiä sopivia vaatteita, vein niitä kaupan puolelle, toin lahjoituksia varaston/lajitteluosaston puolelle, availin lahjoituspussukoita, lajittelin tavaroita sopiviin kasoihin ja niin edelleen. Paikka tarjoaa teet ja keksit, joten niitä tietysti nautin työkavereiden kanssa. He olivat todella mukavia, suurin osa herttaisia eläkeläismummoja. Kun sanoin, että minulla on pikkuisen kylmä, eräs heistä tarjosi heti takkiansa minulle. Awww. Vapaaehtoisuus karsii monet ikävät ihmiset pois, luulisin.

Huomenna menen hommiin uudestaan, ja alustavasti sovittiin, että olen paikalla tiistaisin ja perjantaisin kymmenestä kahteen. Minä saan päiviin hyödyllistä tekemistä ja CV saa täytettä. Todennäköisesti pääsen myös kassalle, jee!

Muuten ei kuulu mitään ihmeempiä. Lähes täysin vapaa viikko on kyllä todella mukava asia, ja monet au pairit lähtevätkin käymään kotikonnuillaan. Minä olen ollut täällä vain sen kuukauden, joten en ainakaan vielä ole tulossa teitä halimaan :) Huomenna saatan mennä katsomaan Wreck-It Ralphin (eli kotoisasti Räyhä-Ralfin) perheen pojan kanssa, jotta vanhemmat saisivat viettää vähän laatuaikaa kahdestaan.

Lauantaina menen käymään taas Lontoossa! Tapaan ruotsalaisen au pair -kaverini uudestaan ja käydään Suomen merimieskirkossa karjalanpiirakan leipomiskurssilla. Hehee. Sain myös eilen luettua Game of Thronesin loppuun, joten toisen osan yritän käydä metsästämässä kirjastosta tai ehkä kirjakaupasta. Tuollaisia tiiliskiviä ei kyllä kovin montaa viitsi painoksi ostaa.

Muikea viikko on siis edessä!

Iitu

Uusia ja vanhoja tuttavuuksia

Jee! Olen nyt viimein tavannut muita tämän alueen au paireja. Viikon sisällä olen käynyt kolmesti kahvilla, joka siis tarkoittaa täälläkin sitä, että kukaan ei välttämättä juo kahvia. Tee on muuten mielettömän hyvää maidon kanssa! Tänään tuli myös viimein käytyä siellä Starbucksissa, vaikka se ei nyt brittiläinen juttu olekaan.

Facebook-ryhmän kautta siis tapasin muut au pairit. Seitsemään tyttöön olen nyt enemmän tai vähemmän tutustunut: saksalaiseen, tsekkiläiseen, uusiseelantilaiseen, espanjalaiseen ja tanskalaiseen sekä kahteen ranskalaiseen. Aika hauskaa, että ollaan aika pitkälle kaikki eri maista, joten englanti kielenä yhdistää. Jokaisen puhetta olen ymmärtänyt aivan hyvin, eikä minunkaan jutuissa pitäisi hirveästi epäselvyyksiä olla. Muiden auppareiden kokemuksien kuuleminen on tosi mukavaa, eikä hiljaisia hetkiä tunnu olevan ollenkaan.

Minusta yllättävää on se, että minä olen juniori. Ainakin minusta Suomesta porukka lähtee usein välivuodelle lukion jälkeen, mutta täällä tapaamani au pairit ovat olleet 21-23 -vuotiaita. Osa on käynyt yliopistossa maisterivaiheeseen asti opinnot, osa taas lopettanut opinnot ja osa on päätynyt tänne muiden koulujen jälkeen. Ei minusta kuitenkaan mitenkään nuoremmalta tunnu tässä porukassa :D

Käytännössä siis ihan turhaan niin pitkään pohdin muiden au pairien näkemistä. Pitkään mietin ja jännitin tapaamista, mutta host-äidin sanat saivat minut viimeinkin järkiini: "He ovat aivan samassa tilanteessa kuin sinä." Melkein välittömästi tuon oivalluksen jälkeen laitoin viestiä FB-ryhmään, ja parin tunnin päästä istuinkin jo kahvilla. Tai siis kahvilassa. Eli kaikki, kannattaa uskaltaa uskaltaa!

Myös rakkaat Suomi-kaverini ovat olleet sydäntä lähellä. Ennen lähtöäni sain tällaisen kääreen:

Avasin paketin varmaan kaksi viikkoa sitten ja, voi, kun se on ihana!

Pakko oli avata, vaikka koti-ikävä ei olekaan pakottava :)

Sisältö oli todella mieluisa: suklaata, purkkaa, kirjeitä, kompassi (osoittaa tietenkin pohjoiseen) ja muuta mukavaa. Kun koti-ikävä iskee, mikä varmasti tulee tapahtumaan, availen kirjeitä ja tutkin mukana tulleen muistitikun sisällön. Isot, isot kiitokset kaikille lahjaan osallistuneille!

En oikein tiedä, olenko vielä samaa mieltä :D

Syötävät on siis jo syöty salmiakkia lukuunottamatta, joten tänään postimiehen tuoma täydennys tuli tarpeeseen. Kiitokset näistä ihanista paketeista! Tiedätte, keitä te olette ;) Minultakin on jo mukavasti puntia ropissut paikalliselle postilaitokselle, eikä siis kyllä mitään valitettavaa ole ollut. Royal Mail postin tuo ja silleen.

Tämä päivä on ollut jotenkin poikkeuksellisen upea! Ihanaa loppuviikkoa kaikille ruudun sille puolen!

-Iitu